Julkaistu: 8.10.2020
Kirjoittaja: Eva-Riitta Simonsson
Ansiomerkkiuutisia
Tilaisuuksien järjestäminen on koronavirustilanteen takia monilla yrityksillä peruuntunut tai siirtynyt. 20 vuotta täyttänyt Innofactor siirsi juhlatilaisuutta jo kerran, mutta sitten löysi turvallisen tavan järjestää kaikille tärkeät juhlat elokuun lopussa.
Innofactorin missio on sujuvoittaa työskentelyä ja luoda kestävää yhteiskuntaa edistämällä moderneja digitaalisia organisaatioita. Tämän se tekee tarjoamalla Microsoft-ratkaisuja asiakkaille.
”Teemme kaiken ihminen edellä. Kunnianhimoinen tavoitteemme on tuoda hymy asiakkaiden huulille”, sanoo toimitusjohtaja ja yrityksen perustaja Sami Ensio.
Korona on vaikuttanut negatiivisesti monen yrityksen toimintaan ja Innofactorillekin tuonut kasvun suhteen haasteita. Innofactor kasvaa Ension mukaan kuitenkin edelleen merkittäväksi pohjoismaiseksi yritykseksi.
”Pitkällä aikavälillä katsottuna tämä aika on tuonut meidän asiakaskunnassamme kuitenkin digitalisaation tarvetta ja siinä edistymistä. Tekemämme työ on entistä tärkeämpää”, sanoo Ensio.
Kaikki pääsivät osallistumaan vuosijuhlaan
Innofactor täytti 20 vuotta vuoden 2020 alussa. Innofactorin InSpirit-tilaisuus järjestetään Ension mukaan aina kerran vuodessa, jolloin kaikista toimipisteistä ympäri Pohjoismaita matkustetaan Helsingin seudulle päivän koulutustilaisuuteen ja illan juhlaan. Lisäksi Suomen asiakkaille on järjestetty asiakastilaisuus edeltävänä iltana.
Tämä ratkaisu tarjosi luontevasti uusiakin mahdollisuuksia.
Keilaniemessä järjestettiin tänäkin vuonna asiakkaille ja henkilöstölle perinteiset Innofactor-kampustapahtumat, joskin uudella vivahteella. Ensiksikin tilaisuudet siirrettiin toukokuulta elokuun loppuun. Toisekseen ne järjestettiin kokonaan ulkotiloissa hybriditilaisuutena. Tapahtumiin osallistui yhteensä noin 1 000 asiakasta ja työntekijää, joista puolet osallistui virtuaalisesti. Riippuen jokaisen kaupungin koronatilanteesta henkilöstöt kokoontuivat joko toimistolta tai kotoa käsin.
”Tilaisuudet striimattiin, myös kampuksen live-esiintyjät. Kamerayhteyden välityksellä olimme henkilöstötilaisuudessa hetkittäin toisissa toimistoissa, jotka olivat myös tuottaneet videopohjaista materiaalia. Lisäksi globaalin toiminnan kumppanimme Microsoft lähetti videotervehdyksen USAsta. Tämä ratkaisu tarjosi siis luontevasti uusiakin mahdollisuuksia”, sanoo Ensio.
Ansiomerkit jaettiin kahdella tapaa
Henkilöstöjuhlassa henkilökunnasta noin sata oli paikan päällä juhlassa, ja muut seurasivat tilaisuutta striimin välityksellä.
Tänä vuonna Innofactorilla luovutettiinkin erityisen monia ansiomerkkejä, sillä niitä annettiin myös työntekijöille, joilla vuosimäärät olivat tulleet jo aiemmin täyteen.
Käytännössä luovutustilaisuus eteni niin, että tilaisuudessa videolla pyöri kuvakooste merkinsaajista, ja juontaja mainitsi kuvan henkilön ja työvuodet. Saajien esittelyn jälkeen jokaisella paikkakunnilla luovutettiin ansiomerkit, jotka oli toimitettu sinne etukäteen. Juhlan etäosallistujille merkit jaettiin myöhemmin.
Kontaktin välttämiseksi ansiomerkit luovutettiin poikkeuksellisesti kirjekuoressa ja merkinsaajat saivat itse kiinnittää merkin.
Uudenlaisia toimintatapoja kehittyy
Ensio sanoo Innofactorin haluavan olla edelläkävijä ja suunnannäyttäjä uudessa tilanteessa.
Pitää pystyä löytämään turvallisia tapoja viettää tilaisuuksia.
”Tilanne vaatii uudentyyppisiä toimintamalleja juhlien järjestämisessä. Olemme lähteneet siitä, että on mahdotonta pitää yhteiskuntaa suljettuna ja luopua kaikesta. Pitää siis pystyä löytämään turvallisia tapoja viettää tilaisuuksia. Olimme miettineet kaikki turvatoimet etukäteen, maskia oli mahdollisuus käyttää ja noudatimme tarkkoja hygieniasäännöksiä tarjoilujen kanssa.”
Ensio oli jälkikäteenkin iloinen siitä, että he järjestivät juhlat, sillä se oli selkeästi kaikille tärkeää. Tiimin jäsenet eivät olleet nähneet toisiaan puoleen vuoteen.
”Teams-palaveri ei korvaa sitä, että näkee fyysisesti. Tärkeää on myös antaa jokaiselle vapaus valita, haluaako tulla vai ei.”
Innofactor on esimerkki siitä, miten uusi tilanne mahdollistaa uusia toimintatapoja. Luovasti ajatellen voi löytää jopa parempia ratkaisuja kuin ennen.