Digitalisaatio ja teknologian kehittyminen muuttavat työelämän osaamisvaatimuksia yhä kiihtyvällä tahdilla. Osaavan työvoiman saatavuus on noussut yhdeksi yritysten suurimmista huolista ja kasvun esteistä. Tilanne on vain osin suhdanneluonteinen, ja osaajapulaa tulee jatkossakin syventämään Suomen heikko pitkän aikavälin väestökehitys. Keskuskauppakamari perustaa työ-, koulutus- ja osaamisvaliokunnan edistämään keskustelua ja hakemaan yhteisiä ratkaisuja työn ja osaamisen kysymyksiin.
Uuden valiokunnan puheenjohtajaksi on kutsuttu Itä-Suomen yliopiston työelämäprofessori, vuorineuvos Reijo Karhinen.
Karhinen näkee osaamisen kehittämisen keskeisenä kysymyksenä Suomen kilpailukyvyn kannalta. Hän korostaa, että pienenä maana Suomen erityisvahvuus on korkea osaamisen taso, jota murroksen keskellä tulee vaalia. Keskuskauppakamarin uuden valiokunnan hän näkee tervetulleena ja merkittävänä keskustelun herättäjänä.
“Vauhdilla etenevä työn murros vaikuttaa lähes kaikkien ammattien sisältöihin tai työn suorittamisen tapoihin. Haluan uskoa, että Suomi voi rakentaa tästä osaamisen valtavan laajasta transformaatiosta uuden vahvuusalueensa. Jokaisen toimijan on vaan nyt nähtävä oma roolinsa osaamisen ja työelämän kehittämisessä uudella tavalla. Yksilöiltä vaaditaan jatkuvaa halua oppia uutta ja työnantajilta vahvempaa sitoutumista henkilöstönsä osaamisen kehittämiseen. Suurimmat paineet kohdistuvat kuitenkin koulutusjärjestelmään, jonka on uudistuttava joustavammaksi”, Karhinen sanoo.
Keskuskauppakamarin johtaja Johanna Sipolan mukaan valiokunta tulee vaikuttamaan työhön, koulutukseen ja osaamiseen liittyvään lainvalmisteluun ja julkiseen keskusteluun. Hän kiittelee, että mukaan on saatu korkean tason yhteiskunnallisia vaikuttajia eri aloilta.
“Työllisyysasteen nostaminen ja osaavan työvoiman saatavuuden turvaaminen eri puolilla maata vaatii monipuolisia koulutukseen ja työmarkkinoihin liittyviä uudistuksia sekä uudenlaista tiiviimpää yhteistyötä yritysten ja oppilaitosten välillä. Myös työperusteista maahanmuuttoa on lisättävä merkittävästi nykyisestä. On erinomaista, että valiokunnassamme on kokenut ja asiantunteva joukko vaikuttajia rakentamassa ratkaisuja Suomen kilpailukyvyn merkittävimpiin haasteisiin”, Sipola sanoo.
Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi korostaa, että työ-, koulutus- ja osaamisvaliokunta luo suoran yhteyden yritysten ja Keskuskauppakamarin välille ja vahvistaa siten Keskuskauppakamarin ja koko kauppakamariryhmän vaikuttamisen ajankohtaisuutta, painoarvoa ja laatua työelämään ja osaamiseen liittyvissä kysymyksissä.
“Osaaminen on Suomen pitkän ajan kilpailukyvyn kannalta kaikkein tärkein tekijä. Se syntyy yhä enemmän koulutuksen lisäksi työssä oppimisessa ja koko työuran kestävän jatkuvan oppimisen myötä. Siksi Keskuskauppakamari haluaa olla sillanrakentaja yritysten ja yhteiskunnallisen päätöksenteon välissä. Uusi perustettava valiokunta on meille luonteva tapa tarjota foorumi keskustelulle”, Romakkaniemi sanoo.
Keskuskauppakamarin työ-, koulutus- ja osaamisvaliokunnan kokoonpano (linkki)