Keskuskauppakamarin Romakkaniemi esittää pakollista taloustaitoa kouluihin: ”Kansa jakautuu vähitellen kahteen kastiin”

Toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi muistuttaa, että Keskuskauppakamari esitti huolensa nuorten heikosta talousosaamisesta ja esitti taloustaitoon pakollista oppiainetta peruskouluihin syksyllä 2018. Vastikään julkistetut tutkimustulokset tukevat esitystä vahvasti.

Toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi Helsingissä torstaina 30. elokuuta 2018.

Talous ja nuoret TATin toteuttaman Opettajien talousosaaminen 2019 -tutkimuksen mukaan peräti 94 prosenttia vastanneista opettajista piti taloustaidon opettamista koulussa tärkeänä. Myös 90 prosenttia nuorista oli tätä mieltä, ja tällä hetkellä vain viidennes opiskelijoista koki saavansa riittävän talousosaamisen koulusta.

”Kyselyssä kävi ilmi, että opettajat ovat huolissaan nuorten talousosaamisen tasosta. Kyseessä on kansantaloudellisesti ja tulevaisuutta ajatellen vakavampi asia kuin moni osaa ajatellakaan. Olemme tekemässä karhunpalvelusta lapsillemme, kun emme tarjoa jokaiselle yhtäläisiä valmiuksia nyky-yhteiskunnassa ja työelämässä selviämiseksi. Jo nykyiset työikäiset ovat tilanteessa, jossa laajojen kokonaisuuksien ymmärtäminen ja talouden lainalaisuudet ovat pakollisesti hallittavia taitoja”, Romakkaniemi sanoo.

Romakkaniemi painottaa, että suomalaisten talousosaaminen on jo tällä hetkellä huolestuttavan heikolla tasolla. Kotitalouksien finanssivarallisuus jää selvästi jälkeen eurooppalaisista verrokeista, ja lisäksi eläkejärjestelmä pitää huolta siitä, että nykyisillä nuorilla aikuisilla vanhuusajan elintaso tulee olemaan niukka ilman omia säästöjä tai sijoituksia.

”Sosiaalinen eriarvoisuus jakaa kansaa vähitellen kahteen kastiin: niihin, joiden vanhemmat ovat säästäneet ja opettaneet lapsilleen sijoittamisen perusperiaatteet sekä niihin, joilla ei tällaista verenperintöä ole. Vaikutukset tulevat näkymään pitkällä aikavälillä myös Suomen valtiontaloudessa ja kilpailukyvyssä sekä suomalaisten yritysten menestyksessä – puhumattakaan yksilötasosta. Siksi jokaisen suomalaisen pitäisi ymmärtää asia”, hän sanoo.

Romakkaniemen mukaan on hämmästyttävää, että nuori voi läpäistä tänä päivänä peruskoulun ymmärtämättä esimerkiksi kuluttajalainojen käänteisen koron kokonaishintaa. Jokaisen nuoren pitäisi pystyä peruskoulun käytyään ymmärtämään, millaisia riskejä pikaluottoihin ja velaksi ostamiseen liittyy.

TATin tutkimuksessa 76 prosenttia opettajista tekisi talouden opettamisesta pakollista kaikilla kouluasteilla. Romakkaniemi tukee ajatusta. Hän lisää, että julkisen vallan tulisi muutoinkin ohjata kansalaisia entistä enemmän kohti järkevää taloudenhallintaa ja varautumista tulevaan.

”Näkisin enemmän kuin mielelläni pakollisen peruskoulun taloustaidon lisäksi muun muassa sijoitussäästötilin käyttöön ottamisen sekä toisaalta myös velkaneuvontapalveluihin satsaamista. Positiivisen luottorekisterin tarve on niin ikään ilmeinen”, hän sanoo