Perhevapaauudistus tuli. Tai oikeastaan sen luonnos, joka on tällä hetkellä kommenteilla. Uudistuksen idea on muuttaa vanhempainpäivärahajärjestelmä paremmin sukupuolten tasa-arvoa tukien. Samalla päivärahojen kestot pitenevät nykyisestä vajaasta 13 kuukaudesta selvästi yli 14 kuukauteen.
Julkisen talouden kustannukset kasvavat noin 80 miljoonalla eurolla ja työllisyys alenee, joskin vähänlaisesti.
Työllisyydestä ja sukupuolten välisestä tasa-arvosta puhutaan paljon. Valitettava tosiasia perhevapaajärjestelmästä puhuttaessa on, että etenemistä hyvien tavoitteiden suhteen on vaikeaa saavuttaa ilman muutoksia kotihoidontuessa. Kotihoidontuki on siis se etuus, jota saa, mikäli alle kolmivuotiasta lasta hoidetaan kotona.
Kotihoidontuki on laajasti käytetty etuus ja monien perheiden mielestä hyvä sellaisenaan. On siten ihan perusteltu poliittinen valinta kannattaa kotihoidontukea. Vaa’an toisessa kupissa on työllisyys ja tasa-arvo, toisessa kupissa perheiden (käytännössä äitien) mahdollisuus olla kotona lapsen kanssa ja siitä seuraavat hyvät asiat.
Myönnettävä myös on, että perhevapaiden yhteydessä työllisyysargumentti on osin inflatoitunut. Mihin pienet lapset menevät, jos vanhemmat eivät olisi hoitovapaalla? Kunnalliseen hoitoon. Ja kunnallinen päivähoito on kallista hommaa. Isolankila, Keski-Säntti ja Mattila summaavat evidenssiä todeten, että alle kolmivuotiaiden lasten varhaiskasvatus kustantaa keskimäärin 18 900 euroa vuodessa. Valitettavasti näillä luvuilla työllisyyden kasvu ei juurikaan paranna julkisen talouden tasapainoa.
Tokikin edellä mainittu luku on keskimääräinen luku ja olennaisempi luku olisi marginaalikustannus. Seinät ja hallintohan on jo perustettu, joten lapsimäärän kasvu lisää kustannuksia lähinnä muuttuvien kustannusten verran. Lisäksi lapsien määrä on Suomessa ollut vähenemään päin. Joten on mahdollista, että 18 900 euron kustannusarvio on liian suuri.
Yhtä kaikki, siitä ei pääse mihinkään, että varhaiskasvatuksen kustannusten takia työllisyyden julkista taloutta parantava vaikutus jää kohtalaisen pieneksi, joskaan tuskin se on merkityksetön. Lähtökohtaisesti on hyvä, että perheen molemmat vanhemmat osallistuvat työelämään mahdollisimman tasa-arvoisesti, jolloin lapsillekin jää tasapainoinen kuva vanhempien taakanjaosta työelämässä.
Takaisin punaisen langan tyveen: miksi juuri kotihoidontuki on olennainen asia? Siksi, että tukien käyttö on tällä hetkellä tavattoman epätasapainoista äitien suuntaan ja siksi järjestelmää pitäisi muuttaa, jos tasa-arvoa työmarkkinoilla todella tavoitellaan.
Kuinka tuet jakautuivat vuonna 2020? Kelan tilastojen mukaan vanhempainpäivärahaa käytti alle 2 800 isää ja reilu 65 000 äitiä. Käsillä oleva uudistus onneksi muuttanee tätä hieman. Myös isyysrahoja sentään käytettiin ihan kohtalaisesti, liki 60 000 isän voimin vuonna 2020. Kotihoidontukea maksettiin 6 900 isälle ja 79 700 äidille. Monet äidit saattavat olla useita vuosia kotona. Se on edelleen yksittäiselle perheelle ihan validi valinta, mutta järjestelmän tasolla pitäisi tehdä jotain, mikäli sukupuolten tasa-arvo työmarkkinoilla olisi aito huoli.
Mitä uudistusmahdollisuuksia meillä olisi? Kotihoidontukea voisi lyhentää, kiintiöittää, kenties tasoakin muuttaa. Toisaalta voisimme edelleen muokata päivärahajärjestelmää ja ottaa vaikka mallia Ruotsista. Ruotsissa ei ole kotihoidontukea, mutta vanhempainpäivärahajärjestelmä on joustava; tukea voi ottaa osittaisena ja sitä voi käyttää jopa siihen asti, että lapsi täyttää 12 vuotta.
Ruotsista enemmän myöhemmin, mutta päätän tekstini kahteen pointsiin.
- Hallituksen perhevapaauudistuksessa on monia hyviä ulottuvuuksia ja se on askel parempaan.
- Hallituksen julkilausuttujen tavoitteiden näkökulmasta uudistuksen vaikutukset ovat vähäisiä ja katse pitäisi kohdistaa kotihoidontuen uudistamiseen.
Kirjoitus on julkaistu alunperin Verkkouutisissa 24.3.2021. Alkuperäinen kirjoitus löytyy täältä.