Meille on vuosikausia toitotettu, että työeläke on hyvä diili ja eläkemaksujen tuotto on positiivinen. Lisäksi on tapana muistuttaa, että eläkemaksun tuottoa ei pidä verrata sijoittamiseen, koska eläkevakuutukseen sisältyy muitakin elementtejä, kuten turva työkyvyttömyyden tai perheenjäsenen poismenon varalle.
Mitä jos kuitenkin väittäisin, että eläkejärjestelmän tuotto on lähemmäs pyöreää nollaa. Siinä olisi kyllä pureskelemista. Mistä on siis kyse?
Työeläkejärjestelmän positiivisen tuoton arviot ovat pitkälti ETK:n Ismo Riskun kynästä. Vuoden 2015 tutkimusraportissaan hän summaa työeläkemaksut sekä maksetut työeläkkeet ja sitä kautta arvioi työeläkemaksun tuoton ikäryhmäkohtaisesti. Tuotto, tarkemmin ottaen sisäinen tuotto, viittaa siihen, kuinka paljon tietyn ikäryhmän henkilölle reaalisesti eli hintataso huomioiden keskimäärin palautuu maksetusta eläkemaksueurosta.
Riskun tulosten mukaan vuonna 1940-luvulla syntyneiden eläkemaksun tuotto on 6,5 prosenttia, mutta eläkejärjestelmän kypsymisen kautta tuotto alenee kuin lehmän häntä ollen 1970-luvulla syntyneillä enää noin 2,3 prosenttia. Karkeasti ottaen tuolle tasolle tuotto jää nuoremmille sukupolville. Näitä lukuja on paljon käytetty perustelemaan eläkejärjestelmän hyvyyttä – annuiteettina maksettava kahden prosentin ”varma” tuotto ei ole pöllömpi rahoitusinstrumentti, vai mitä?
Painotan, että edellä käsitelty Ismo Riskun laskelma on ihan oikein tai oikeastaan ensiluokkainen. Tulkinnallinen pulma syntyy kuitenkin siitä, että se huomioi vain ja ainoastaan työeläkkeet. Kelan eläkkeitä eli kansan- tai takuueläkettä laskelmassa ei huomioida.
Kelan eläkkeitä maksetaan sellaisille ihmisille, joilla syystä tai toisesta eläkekarttuma on jäänyt pieneksi. Pihvi on siinä, että kyllä nämä eläkelajit olisi hyvä laskelmassa huomioida.
Kuvittele, että henkilö on kartuttanut rikkonaisen työuransa aikana 200 euroa kuukausittaista työeläkettä. Hän saa siis eläkkeelle jäädessään takuueläkettä. Käytännössä on vähän hassua laskea tälle henkilölle positiivinen tuotto työeläkemaksusta, kun pikemminkin tuoton pitäisi olla negatiivinen – henkilö on maksanut eläkevakuutusmaksuja saamatta euroakaan takuueläkkeen yli.
Tai toisella tavalla sanottuna: jos henkilö on kartuttanut 1 000 euroa työeläkettä, hänen työeläkkeensä määrää leikataan pyöreästi 50 prosenttia johtuen kansaneläkkeen leikkurista ja jälleen kerran ”todellinen” eläkemaksun tuotto jää pieneksi.
Tuoreessa Kansantaloudellisen aikakauskirjan artikkelissa Antti Tanskanen huomioi laskelmassaan tämän kansaneläkkeiden tärkeän vaikutuksen ja tulokset muuttuvat radikaalisti. Tanskasen laskelmassa on huomioitu eläkemaksun tuottona se määrä, jolla kokonaiseläke työeläkemaksujen ansiosta on noussut. Työeläkemaksujen reaalinen sisäinen tuotto jää tällöin 0,2 prosenttiin.
Mikäli laskelmassa huomioitaisiin vielä verotus, jäisi viivan alle vieläkin vähemmän. Tässä mielessä Tanskasen jo valmiiksi nollan tuntumassa oleva arvio on optimistisen korkea.
Ei ihme, että monet ihmiset ovat tyytymättömiä eläkkeensä tasoon. Edellä viitattu laskelma tuo oikeastaan esiin sen, mitä monet ovat jo pitkään tienneet; eläkemaksun tuotto ei oikeasti ole kovin korkea.
Happotestinä koetappa kysyä asiaa yrittäjien eläkevakuutusta (YEL) maksavalta henkilöltä, joka muuten hyvin konkreettisesti kokee koko eläkemaksun painon (yli 24 prosenttia), kun taas palkansaaja havaitsee palkastaan nipistettävän vain palkansaajan 7,15–8,65 prosentin osuuden.
Monet YEL:liä maksavat henkilöt ovat jokseenkin kriittisiä järjestelmää kohtaan ja Tanskasen lukujen valossa ymmärrettävästi.
Eläkemaksua voi luonnehtia pakolliseksi säästämiseksi huonolla korolla. Toinen luonnehdinta olisi kutsua eläkemaksua veroksi. On vähän makuasia, miksi eläkemaksua kutsuu. Mutta kyllä monelle eläkemaksun tosiasiallinen tuotto jää liian matalaksi.
Nämä tuottotasot murentavat järjestelmän legitimiteettia eli järjestelmän oikeutusta.
Olisiko jo kenties aika antaa ihmisille enemmän vastuuta kartuttamansa eläkkeen hallinnoinnista? Jos ja kun tuotto jää nykyäänkin matalaksi, kenties eläkejärjestelmän legitimiteetin takia ihmisille voisi antaa vähän omistajuutta eläkemaksun vanhuuseläkeosasta. Ei se tosin kauheasti vaikuttaisi eläkejärjestelmän talouteen, nimittäin suurin osa eläkemaksusta on suoraa tulonsiirtoa nykyisille eläkeläisille (nk. tasausosa). Mutta omistajuuden ja järjestelmän oikeutuksen näkökulmasta muutos voisi olla merkittävä.
Tanskasen nollatulos ei ole mikään nollatulos. Se antaa tärkeää tietoa eläkejärjestelmän toiminnasta nimenomaan Kelan eläkkeet huomioiden. Ja kun eläkemaksun tosiasiallinen tuotto lähentelee nollaa, on syytä pohtia erilaisia vaihtoehtoja.
Kirjoitus on julkaistu alunperin Taloustaidossa 30.3.2021