Keskuskauppakamari: Kehysriihestä tarvitaan työllisyyspäätöksiä – näillä toimilla 100 000 työllistä lisää

20.04.2021
Toimitusjohtaja
Juho Romakkaniemi

Uusimmat

Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi. Kuva: Liisa Takala.

Keskuskauppakamari vaatii hallitukselta työllisyyttä lisääviä päätöksiä puoliväliriihestä ja esittää työllisyyspaketissaan toimenpiteitä, jotka toteuttamalla voidaan saavuttaa 100 000 lisätyöllisen vaikutus.  

”Työllisyyttä on parannettava muun muassa paikallisen sopimisen lisäämisellä, porrastamalla ja lyhentämällä ansiosidonnaista työttömyysturvaa, lisäämällä osaamisperusteista maahanmuuttoa merkittävästi nykyisestä sekä korjaamalla työnteon kannusteita. Työn verotusta on kevennettävä, ei kiristettävä”, sanoo Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi

Keskuskauppakamarin mukaan työllisyyteen liittyvät rakenteelliset uudistukset ovat välttämättömiä, jotta koronakriisiä ei tule seuraamaan talouden kitulias, menetetty vuosikymmen. Koronakriisin edelleen heikentämää julkista taloutta on vahvistettava työllisyysastetta nostamalla. 

”Velan ottaminen väliaikaisena toimenpiteenä yllättävän talouskriisin keskellä on ymmärrettävää. Puoliväliriihessä on katse kuitenkin suunnattava tulevaisuuteen ja siihen, kuinka julkinen talous saadaan uudelle kestävämmälle kurssille ja ihmisille työtä”, Romakkaniemi sanoo. 

Hallituksen perjantaina julkistama aikomus lisätä TKI-menoja neljään prosenttiin bkt:stä on oikeansuuntainen, mutta Romakkaniemi muistuttaa, että se ei korvaa työllisyystoimien tarvetta. 

“TKI-menojen lisäämistä tuskin kukaan pitää huonona asiana. Siksi onkin tärkeää muistaa, että sen rahoitus, kuten kaiken muunkin hyvinvoinnin rahoitus ja tulevaisuuden kasvu vaativat merkittävästi nykyistä enemmän työllisiä. Emme voi myöskään loputtomasti lisätä velkaa velan päälle kaikkien hyvien asioiden toteuttamiseksi, vaan on ryhdyttävä priorisoimaan menoja”, Romakkaniemi sanoo. 

Hallituksen jo kertaalleen muutettu työllisyystavoite on, että hallitus tekee tällä hallituskaudella päätökset, joilla saavutetaan 80 000 lisätyöllisen työllisyysvaikutukset vuosikymmenen loppuun mennessä.  

Keskuskauppakamarin mukaan omaan tavoitteeseensa päästäkseen hallituksen tulee tehdä päätöksiä, joiden vaikutus on vähintään 60 000 lisätyöllistä. Julkisen talouden kestävyyden ja Suomen kilpailukyvyn näkökulmasta tämä ei kuitenkaan riitä vaan korjaavalle kasvu-uralle pääsy vaatii merkittävästi mittavampia työllisyystoimia. 

Keskuskauppakamarin työllisyyspaketin ratkaisut ovat: 

  1. Paikallisen sopimisen kokeilu, ellei pysyviin ratkaisuihin päästä: + 15 000 työllistä (pysyvä ratkaisu) 
  1. Ansiosidonnaisen työttömyysturvan porrastaminen ja lyhentäminen: + 9000 
  1. Ansiosidonnaisen työttömyysturvan eläkettä kartuttavan määrän poistaminen: + 15 000 
  1. Ansiotuloverotuksen alentaminen kahdella prosenttiyksiköllä + 10 000 
  1. Eläkejärjestelmän osittainen uudistaminen + 22 000 
  1. Aikuiskoulutustuen muutokset, opintotuen tulorajojen muuttaminen ja tukikuukausien yhdenmukaistaminen tutkintojen keston kanssa + 5000 
  1. Työllisyyttä parantava perhevapaauudistus + 10 000 

LISÄKSI 

  1. Kotitalousvähennyksen laajentaminen ja 
  1. Työ- ja koulutusperusteisen maahanmuuton merkittävä lisääminen: yhteensä vähintään + 14 000 

Lue lisää työllisyyspaketista.

Juho Romakkaniemi

Juho Romakkaniemi

Toimitusjohtaja

+358 40 050 5269

Kategoriat:Työllisyys, Talous, Politiikka, Juho Romakkaniemi