Uusimmat
Keskuskauppakamari ja Suomen Yrittäjät ehdottavat uutta oppisopimustukea palkkakustannusten porrastamiseksi. Myös koulutuskorvaukset tulee uudistaa niin, että korvauksen maksaminen on velvoittavaa ja sen taso on suhteessa ohjauksen vaatimaan resurssiin. Oppisopimuskoulutusta tulee kehittää siten, että opiskelijan töihin ottaminen on yritysten näkökulmasta kannattavampaa.
Järjestöt ehdottavat uutta oppisopimustukea, joka on tarkoitettu yrityksille palkkauskustannusten porrastamiseen ja tasoittamaan kustannusten ja tuottavuuden välistä kuilua.
”Oppisopimustuen kautta tapahtuva palkkauskustannusten porrastus madaltaa yritysten kynnystä ottaa oppisopimusopiskelijoita ja johtaa oppisopimuskoulutuspaikkojen kasvuun. Tuki myönnetään automaattisesti työantajalle, joka ottaa perustutkintoon johtavaan oppisopimuskoulutukseen alle 30-vuotiaan vailla ammatillista peruskoulutusta olevan henkilön”, sanoo Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija Mikko Valtonen.
Tuesta tehtäisiin porrastettu, eli se olisi aluksi suurempi ja pienenisi opiskelijan osaamisen karttuessa.
”Oppisopimustuki sopii luontevasti osaksi hallituksen työllisyystoimia ja kohdistuu erityisesti nuorten työllisyyden parantamiseen. Koronapandemian takia nuorten työllisyyden parantaminen on otettava vahvemmin agendalle”, jatkaa Valtonen.
Myös koulutuskorvausjärjestelmä tulee uudistaa niin, että korvauksen maksaminen on velvoittavaa, jos koulutettavana on ilman ammatillista peruskoulutusta oleva alle 30-vuotias henkilö. Koulutuskorvauksen on myös oltava suhteessa työantajalta vaadittaviin resursseihin.
”Koulutuskorvauksen taso voisi olla esimerkiksi 150–500 euroa kuukaudessa. Korkeampi koulutuskorvaus tulee olla esimerkiksi niissä tapauksissa, joissa oppisopimuskoulutettava kuuluu oppivelvollisuuden piiriin”, sanoo Suomen Yrittäjien koulutusasioiden asiantuntija Marja Vartiainen.
Koulutuskorvausten osalta on syytä muistaa, että Opetushallituksen tilastojen mukaan niiden maksaminen on vähentynyt sekä euromääräisesti että maksettujen tapausten määrällä mitattuna. Tämä siitäkin huolimatta, että ammatillisen koulutuksen reformin yhteydessä koulutuksenjärjestäjän saama rahoitus oppisopimuskoulutuksena suoritetusta tutkinnosta on kasvanut merkittävästi. Nykyinen tilanne myös johtaa siihen, että yrityksiä kohdellaan eri tavalla eri puolilla Suomea.
Oppisopimuskoulutus on yritysten näkökulmasta parhaiten yritysten omiin tarpeisiin vastaava koulutusmuoto, Valtonen ja Vartiainen muistuttavat. Opiskelijan näkökulmasta oppisopimuskoulutus tarjoaa mahdollisuuden opiskella oikeassa työympäristössä ja useimmiten oppisopimuskoulutus johtaa työllistymiseen valmistumisen jälkeen.
Lisätietoja:
Mikko Valtonen
johtava asiantuntija, Keskuskauppakamari
mikko.valtonen@chamber.fi puh. 040 867 8250
Marja Vartiainen
koulutusasioiden asiantuntija, Suomen Yrittäjät
marja.vartiainen@yrittajat.fi puh. 044 985 5005