MEN 35/2018: Markkinoinnin tunnistettavuus, kuka on markkinoija

Lausunto:    MEN 35/2018
Markkinoija: Nextory AB
Tubettaja:    Milli&Abe
Viestin:         Verkko (YouTube)
Päätös:         Huomautus

LAUSUNTOTIIVISTELMÄ: Markkinointi ja markkinoija eivät olleet tunnistettavissa videolla ICC:n sääntöjen edellyttämällä tavalla.

MARKKINOINNIN TUNNISTETTAVUUS, KUKA ON MARKKINOIJA

Lausuntopyyntö

Mainonnan eettinen neuvosto on saanut lausuntopyynnön yksityishenkilöltä mainosvideosta. Lausunnonpyytäjän käsityksen mukaan siitä ei käy selvästi ilmi sen kaupallinen luonne. Videon kaupallisuudesta on maininta videolla vasta noin kahden minuutin kohdalla.

Arvioitavana oleva video           

Kysymyksessä on YouTube-palvelussa julkaistu video, jonka nimi on ”Miten juosta puolimarathon? – Finlandia Marathon 2018”. Videon pituus on noin 15 minuuttia.

Videon alapuolella on tekstit:

Finlandia Marathon 2018 kutsuu Millin Jyväskylään ja tässä videossa päästään pureutumaan Millin valmisteluihin juoksuohjelmaan, perhe-elämään treenin aikana ja ennen kaikkea kisaviikonloppuna. Milli paljastaa hänen ensimmäisen marathonin juoksuaikansa ja jakaa, mikä hänen mielestään on

Tämän alla on teksti: ”NÄYTÄ LISÄÄ”, josta klikkaamalla saa näkyviin seuraavat tekstit:

ensimmäisessä juoksukilpailussa kaikkein tärkeintä.

Finlandia Marathonin jälkeen me kutsuttiin teidät Joogaamaan Jyväskylän kirkolle ja Finlandia Marathonin järjestäjät olivat järjestäneet jokaiselle joogaan osallistuneelle tytölle hauskan yllätyksen.

YHTEISTYÖ
- - - - - - - - -

Lue tai kuuntele Nextorya 30 päivää ilmaiseksi tästä linkistä: https://kauppakamari.fi/58

SEURAA MEITÄ SOME:SSA
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

INSTAGRAM
Milli: https://www.instagram.com/millionboard
Abe: https://www.instagram.com/abeonboard

YOUTUBE
https://www.youtube.com/milliandabe

FAQ
–––

M&A iät: 25 ja 30
Asumme: Oulussa Suomessa!
Nimet: Milli, Abe, Ephraim, Eden
Puhumme Ephraimille ja Edenille: Sekä suomenkieltä (Abe) että englanninkieltä (Milli)
Kuvaamme: Canon g7x mark ii, Canon 5D mark iv, GoPro 5 Hero+ kameroilla tilanteen mukaan!
Opiskelemme: lääketiedettä (Milli) ja Tietojenkäsittelyä (Abe). Millillä on koulua vielä 2 vuotta, Abella 3 viikkoa, ja työskentelee par’aikaa Polarilla.

Videolla noin kahden minuutin kuluttua alusta lukien tubettajat kertovat muun muassa seuraavaa:

”Mut nyt on ollu niinku niin kiireistä elämä viime aikoina, et meil ei oo oikeesti tiäksä aikaa istuu alas ja ottaa sitä fyysist kirjaa ja lukee. Mut sit just tällee niinku ”luppoaikana” niinku matkustaessa tai kouluun mennessä tai muuten vaa odottaes ni pystyy sit ottaa napit korvii ja edukeittaamaan – kouluttamaan itseään, sivistämään, viihdyttämään itseään – äänikirjojen avulla. Ja siis juttu on se, et me ei olla koskaan kuunneltu kirjoi suomeks ni nyt on tosi coolii et Nextory otti meihin yhteyttä ja kysy et hei me ollaan niinku uus äppi mikä on launchaamas Suomes aika pian, haluaks te kokeilla kuunnella suomenkielisii kirjoja – me oltiin ihan et wow, joo, koska meil on just mietinnäs muutama suomenkielinen kirja mitä me halutaan kuunnella, joten me lähettiin tekee kaupallist yhteistyötä nyt Nextoryn kanssa. Ja tost alhaalt löytyy kans linkki ja te voitte klikkaa siitä ja voitte kokeilla 14 päivän ajan maksutta et minkälaisii ne äänikirjat on (samaan aikaa videolle ilmestyy teksti ”Nextory Alla olevalla linkillä *30 päivää ilmaiseksi”).

Sen jälkeen he esittelevät äänikirjasovellusta.

Mainostajan vastaus

Nextory finds that its advertising is and has been in line with good marketing practice. The video includes clear, sufficient and timely information of the cooperation between Milli & Abe and Nextory, and of the resulting marketing content.

Firstly, information on the cooperation is provided in the video's description which is situated right below the video and available at all times. The provided information is clearly set out and easy-to understand. The cooperation is marked as its own section in the description under the capitalized and underlined title "YHTEISTYO" and mentions Nextory by name. The section on the cooperation is included immediately after a short description of the video's general content and situated before all other information on the producers Milli & Abe and their other publishing mediums. The information is, therefore, not at the end of the text nor hidden into the text. The capitalized font, underlined title, and clear spacing before and after the text all aim to make the text as clearly noticeable as possible.

In addition to the text included in the video's description, Milli & Abe verbally describe the cooperation between Nextory and them in the video itself. The information is provided immediately once the advertised content begins at the beginning of the video, at approximately 2 minutes into the video. This is also the first time Nextory or its services are mentioned in the video. Milli & Abe clearly indicate that the following content is paid by Nextory. This information is provided before they give information on Nextory's promotion, demonstrate the use of the application or present the content of the service in more detail. Viewers are, therefore, able to discontinue the video or easily skip over the marketing content.

As a result, viewers are given a true possibility to avoid viewing the marketing content, and to easily identify which content is marketing. Nextory finds that it has taken reasonable efforts to ensure that all viewers who come across the marketing content are able to easily identify that it is, in fact, marketing.

Milli & Abe have, upon Nextory's request, added a technical tag to the video which informs viewers of the video's marketing content at the very beginning of the video. The video's description has also been amended so that it now, among others, specifies when the marketing takes place in the video.

Tubettajien vastaus

Ollaan pahoillamme siitä, että tuo ”includes paid content” täppi oli unohtunut laittaa päälle youtubessa videota julkaistaessa. Kiitos tästä teidän emailistanne, koska sen ansiosta huomasimme eilen korjata tilanteen em. emailin mukaisesti. Tästä lähin pidämme tarkasti huolta siitä, että vaaditut merkinnät on paikallaan jo ennen videon julkaisua. Tarkoituksemme mainonnan yhteydessä oli vilpitön, eli kertoa suoraan sanoin tekevämme kaupallista yhteistyötä.

Mainonnan eettisen neuvoston lausunto

Sovellettavat säännöt

Kansainvälisen kauppakamarin markkinoinnin perussääntöjen (ICC:n säännöt) 9 artiklan mukaan markkinoinnin tulee olla esitystavasta ja markkinointivälineestä riippumatta selvästi tunnistettavissa markkinoinniksi. Jos mainos esitetään mainosvälineessä, joka sisältää uutisia tai muuta toimituksellista aineistoa, mainos tulee esittää siten, että se voidaan tunnistaa mainokseksi. Markkinoinnista tulee selkeästi käydä ilmi, kenen lukuun markkinointi toteutetaan.

Kuluttajia ei tule johtaa harhaan markkinoinnin todellisen kaupallisen tarkoituksen osalta. Markkinointia ei tule esittää esimerkiksi markkinointi- tai kuluttajatutkimuksena, käyttäjän omaehtoisena kertomuksena, yksityisenä blogina eikä itsenäisenä arvosteluna, jos toimenpiteen tarkoituksena on tuotteen menekinedistäminen.

ICC:n sääntöjen 10 artiklan mukaan markkinoija tulee voida tunnistaa.

Tapahtumakuvaus

Videolla mainostetaan äänikirjoja. Videon nimi on ”Miten juosta puolimarathon? – Finlandia Marathon 2018”. Video näyttää Milli&Abe-videokanavan ei-kaupalliselta videolta. Tubettajat kertovat videolla noin kolmen minuutin kohdalla: ”-- lähdimme tekemään kaupallista yhteistyötä Nextoryn kanssa”. Samalla mainostajan logo näkyy videolla muutaman sekunnin ajan.

Videon alapuolella on teksti ”Näytä lisää”, josta klikkaamalla saa näkyviin lisää tekstiä. Sen yhdessä kohdassa on merkintä ”Yhteistyö” ja ”Lue tai kuuntele Nextorya 30 päivää ilmaiseksi tästä linkistä: https://bit.ly/2Ovf8DE”.

Markkinoinnin tunnistettavuuden arviointi

Neuvoston arvioitavana on se, onko markkinointi selvästi tunnistettavissa markkinoinniksi. Lisäksi tulee arvioida sitä, onko markkinoija tunnistettavissa.

Neuvosto toteaa, että videon alussa ei ole selkeää kirjallista eikä suullista mainintaa siitä, että kysymyksessä on mainos eikä mainostavan yrityksen nimeä tai muuta tunnusta. Lisäksi neuvosto toteaa, että se on aikaisemmassa ratkaisukäytännössään linjannut, että selkeitä kaupallisesta yhteistyöstä kertovia ilmaisuja ovat esimerkiksi ”mainos” tai ”kaupallinen yhteistyö”.

Edellä mainituilla perusteilla mainonnan eettinen neuvosto katsoo, että markkinointi on ICC:n sääntöjen 9 ja 10 artiklojen vastaista.

Asian käsittelyyn ovat osallistuneet mainonnan eettisen neuvoston puheenjohtaja varatuomari Päivi Romanov ja jäsenet Partner Sirpa Juutinen, vastaava päätoimittaja Ville Pohjonen ja Chief Compliance Officer Raija Tuokko.

Päivi Romanov
puheenjohtaja

Paula Paloranta
sihteeri