Suomessa tuloerot ovat aina ajankohtaisia. Joten kirjoitetaan niistä. Aloitetaan muutamilla tilastofaktoilla ja huomioilla.
- Suomessa suhteelliset tuloerot ovat pysyneet suurin piirtein ennallaan tällä vuosituhannella.
- Suomessa pienituloisuus on kansainvälisesti vertaillen vähäistä. Pienituloisuus mittaa sen väestönosan suuruutta, joka tienaa vähemmän kuin 40, 50 tai 60 prosenttia mediaanituloisen käytettävissä olevista tuloista. Pienituloisuus ei ole merkittävästi kohonnut tämän vuosituhannen aikana.
- Suomen tuloerot ovat yhdet länsimaiden pienimmistä.
- Suomen vero- ja sosiaaliturvajärjestelmä uudelleenjakaa tuloja vahvasti.
- Ei ole olemassa taloustieteellistä tutkimusta, joka uskottavasti osoittaisi tuloerojen ja talouskasvun välisen kausaalisen yhteyden. Jotkin tuloerojen muutoksen mekanismit vahvistavat talouskasvua, kun taas toiset heikentävät sitä. Kausaaliyhteyden osoittaminen riittävän uskottavasti on (ainakin toistaiseksi) osoittautunut empiirikoille mahdottomaksi tehtäväksi.
Edellä mainitusta faktakimarasta huolimatta jokseenkin usein kuulee väitettävän, että Suomessa tuloerot olisivat kasvussa.
Vähän aikaa sitten esimerkiksi kaksi professoria kirjoitti Hesarin vieraskynässä asioita, jotka ovat yksiselitteisen perättömiä. Virkettä ”Suomalaisten rikkain kymmenesosa on kaksinkertaistanut reaalisen tulotasonsa vuoteen 1995 verrattuna, kun taas kaikkien muiden tuloluokkien reaalinen tulotaso on pysynyt jokseenkin samana” voi hyvillä mielin kuvata termillä fake-news.
En tiedä, onko Hesari julkaissut edellä mainittuun tekstiin liittyen korjausta. Jos on, niin kuka niitä lukee muutenkaan?
Yhtä kaikki yhteiskunnassa on toki aina ihmisiä, joiden mielestä tuloeroja pitäisi edelleen kaventaa. Ja mikäs siinä; se on ihan validi poliittinen mielipide. Perusteluna on usein varallisuuserojen kasvu Suomessa: Tilastokeskuksen tilastojen mukaan varallisuuserot ovatkin kasvaneet tällä vuosituhannella. Kasvun voimakkuudesta tai mittaustavoista voi toki olla montaa mieltä. Esimerkiksi talousmediavaikuttaja ja saunamajuri Heikki Pursiainen oli taannoin hyvin kriittinen varallisuuden mittareita kohtaan.
Mitä varallisuuserojen kasvusta pitäisi ajatella? Tulisiko tästä vetää johtopäätös, että tuloeroja olisi syytä tasoittaa entistä enemmän eli käytännössä nostaa jo ennestään kohtalaisen anteliasta sosiaaliturvaa tai kiristää jo entisestään kireää verotuksen progressiota tai pääomaveroja? Nämä kysymykset ovat sellaisia, joita päättäjät äänestäjiensä mandaatilla ratkovat.
Ekonomistina totean tähän kohtaan, että kaikella on kustannuksensa. Tässä yhteydessä kyseessä on kuuluisa valinta tehokkuuden ja tulonjaon välillä (equity-efficiency trade-off): sosiaaliturvan korotus palvelee tiettyjä sosiaalisia tavoitteita, mutta potkaisee tehokkuutta nilkkaan. Päinvastoin sosiaaliturvan leikkaus lisää ihmisten halukkuutta pyrkiä työmarkkinoille ja säästää julkisia resursseja, joita voi kohdentaa esimerkiksi veronalennuksiin, jolloin lopputuloksena on vähemmän uudelleenjakavaa talouspolitiikkaa, mutta korkeammalla työllisyydellä.
Entä pitäisikö varallisuuserojen kasvun pelossa alkaa verottaa rahoitusvarallisuutta? Esimerkiksi SAK ajaa tällaista mallia. Tunnetummin sekä Bernie Sanders että Elizabeth Warren ajoivat varallisuusveroa.
Suomessa tähän asti kovin nokitus on tullut Vasemmistonuorilta, joiden mielestä viiden miljoonan euron varallisuuskatto olisi paikallaan. Sadan prosentin veroa yli viiden miljoonan varallisuudesta ei tosin enää voisi kutsua veroksi.
Ensimmäinen huomio varallisuusveroon liittyen on, että meillä on jo käytössä yhdenlainen varallisuusvero nimittäin kiinteistövero. Eikä kyseinen vero ole taloudellisessa mielessä siitä huonoimmasta päästä. Käsittääkseni se tosin on kansalaisten näkövinkkelistä siitä vihatummasta päästä ja siksi esimerkiksi paljon tuhoisampi varainsiirtovero on osoittautunut vaikeaksi korvata kiinteistöverolla.
Vaikka kiinteistövero onkin ok, en silti ole vakuuttunut rahoitusomaisuuden varallisuusverosta. Rahoitusvarallisuudella tarkoitan esimerkiksi arvopapereita tai metsää. Mikäli päättäjän tavoitteena on tasata kulutusmahdollisuuksia, niin tulojen verottaminen pitäisi riittää. Varallisuusveron tarkoituksena on lähinnä päästä kiinni säästöjen ja perintöjen varantoon, joka siis on jo lähes poikkeuksetta ainakin kertaalleen verotettu.
Varallisuusvero on myös siinä mielessä kyseenalainen, että se verottaa kärsivällisiä ihmisiä kovemmalla kädellä kuin muita ihmisiä. Jos siis esimerkiksi ihminen on valmis elämään vähällä ja laittamaan ison osan tuloistaan säästöön, niin varallisuusvero rokottaa häntä enemmän kuin muuten täsmälleen samanlaista henkilöä, joka mielellään törsää välittömästi jokaisen euronsa. Voi kysyä miksi haluaisimme veron kohdistuvan näin?
Ylipäätänsä se olennainen kysymys on mitä hyötyä varallisuusverosta on suhteessa jo käytössä oleviin veroinstrumentteihin annettuna, että se monimutkaistaa verojärjestelmäämme ja lisää mahdollisesti merkittävästikin hallinnollista taakkaa.
Lopetan polveilevan kirjoitukseni toteamalla kolme asiaa, jotka ehkä ovat jo tulleet kirjoituksestani ilmi: 1) tuloerot eivät ole kasvaneet viime vuosina, 2) tuloerot eivät ole kasvaneet viime vuosina ja 3) tuloerot eivät ole kasvaneet viime vuosina.
Kirjoitus on julkaistu alunperin Taloustaidossa 22.12.2020. Alkuperäinen teksti löytyy täältä.