Ihmisoikeussitoumus

Keskuskauppakamarin Ihmisoikeussitoumus on ihmisoikeusvastuun toteuttamiseen ja parantamiseen tarkoitettu työkalu, jonka voivat ottaa käyttöön kaikki Suomessa ja kansainvälisesti toimivat yritykset ja yhteisöt.

Keskuskauppakamarin Ihmisoikeussitoumus

Tavoitteena

  • Turvallinen
  • Syrjimätön
  • Vastuullinen organisaatio

Tee Ihmisoikeussitoumus ja ole vastuullisuuden suunnannäyttäjä. Ihmisoikeusvastuun toteuttaminen hyödyttää yrityksiä ja yhteisöjä monin tavoin. Se vahvistaa organisaation suorituskykyä ja taloudellista tulosta. Sosiaalista vastuuta kantava organisaatio on arvostettu työnantaja ja tavaroiden ja palveluiden tarjoaja sekä riskittömämpi yhteistyökumppani.

Yrityksiin ja muihinkin toimijoihin kohdistetut vastuullisuusodotukset ja -vaatimukset kasvavat jatkuvasti. Tutkimusten mukaan kestävään liiketoimintaan panostavat yritykset saavat kilpailijoihinsa nähden 5-15 vuoden etumatkan. Vastuullisuudella on positiivisia vaikutuksia liiketoimintaan, menestys pohjautuu usein asiakkaiden ja työntekijöiden entistä tiiviimpään sitoutumiseen. Erityisesti sosiaalisen vastuun ja sen perustana olevan ihmisoikeusvastuun merkitys kasvaa. Ihmisoikeusvastuullisuudesta voit viestiä Keskuskauppakamarin myöntämällä Ihmisoikeussitoumus-tunnuksella.

Ihmisoikeussitoumukseen kannattaa liittyä, koska se:

  • auttaa organisaatiota ymmärtämään, mitä ihmisoikeusvastuu on ja mitä se tarkoittaa käytännössä;
  • auttaa viestimään vastuullisuustoimista;
  • tarjoaa organisaatiolle konkreettisen työkalun vastuullisuustyön käynnistämiseen ja lisää liiketoimintamahdollisuuksia;
  • tukee strategisia kumppanuuksia ja vaikuttaa myönteisesti organisaation suorituskykyyn sekä
  • jäsentää ihmisoikeuksien johtamista organisaatiossa ja auttaa vastaamaan vastuullisuutta koskeviin odotuksiin.

Ihmisoikeussitoumus-tunnus

  • kertoo organisaation sitoutuneen kehittämään toimintansa vaikutuksia ihmisoikeuksiin ja sosiaaliseen vastuuseen sekä
  • osoittaa organisaation ryhtyneen toimiin ihmisoikeusvastuunsa vahvistamiseksi läpinäkyvällä, avoimella ja aktiivisella tavalla.

Osallistu maksuttomiin tietoiskuihimme

Järjestämme maksuttomia Teams-tietoiskuja, joissa voit tutustua Keskuskauppakamarin vastuullisuuden työkaluihin.

Lisätietoja

Mirva Monti

Avainasiakaspäällikkö

+358 44 525 8050