Keskuskauppakamarin työllisyystavoitelaskuri: Hallitus on 71 000 työllisen päässä tavoitteestaan

Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi. Kuva: Liisa Takala.

Hallituksen työllisyystavoite on nyt 71 000 työllisen päässä, käy ilmi Keskuskauppakamarin työllisyystavoitelaskurista. Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi pitää työllisyysasteen kehitystä hyvänä, noususuhdanteen mukanaan tuomana asiana. Hän kuitenkin muistuttaa, että tarvitaan myös rakenteellisia uudistuksia, joilla hallituksen lupaama pysyvä parannus työllisyysasteeseen saadaan lunastettua.  

Työmarkkinoiden positiivinen veto jatkuu. Tilastokeskuksen tänään julkaisemat luvut kertovat työllisten määrään kasvaneen ja työttömien määrän laskeneen. Työllisyysaste on hieman kohentunut ja työttömyysaste jatkanut hieman laskuaan edelliseen kuukauteen verrattuna. Romakkaniemen mukaan parantuneet luvut johtuvat suurelta osin koronapandemian jälkeisestä noususuhdanteesta, eivät niinkään hallituksen työllisyystoimenpiteistä. Hallituksen ei pitäisikään tyytyä koronan jälkeisen noususuhdanteen aiheuttamaan nosteeseen vaan tehdä julkista taloutta vahvistavia rakenteellisia uudistuksia.

”Julkisen talouden menot ovat tällä hallituskaudella paisuneet kuin pullataikina, vaikka koronan aiheuttamat kulut jätettäisiin huomioimatta. Suomi velkaantuu hurjaa vauhtia. Velkaantumisen vastapainoksi tarvitaan julkista taloutta vahvistavia työllisyystoimia, mutta niitä ei ikävä kyllä ole näkynyt”, sanoo Romakkaniemi.  

Keskuskauppakamarin työllisyystavoitelaskurin mukaan hallitus on nyt 78 000 työllisen päässä tavoitteestaan. Samalla kun työllisten määrä kasvaa, rajoittaa pula osaavasta työvoimasta yritysten kasvua. Kauppakamarien kyselyn mukaan noin 75 prosenttia yrityksistä kärsii työvoimapulasta ja lähes 70 prosenttia kokee osaajapulan rajoittaneen yrityksen kasvua ja liiketoimintaa.  

”Tilanne osaavan työvoiman saatavuuden osalta näyttää karulta. Kuten kyselyn tuloksetkin osoittavat, työvoiman tarjontaa lisääviä työllisyystoimia tulee tehdä pikaisesti. Meillä on aito huoli siitä, että kasvu takkuaa osaajapulaan”, Romakkaniemi sanoo. 

Työllisyysaste 80 prosenttiin 

Keskuskauppakamari esitti jo kolme vuotta sitten, että Suomessa pitäisi tavoitella noin 80 prosentin työllisyysastetta vuosikymmenen loppuun mennessä, jota ikärakenteen muutoksen tuoma julkisten menojen kasvupaine vaatii.  

”Työllisyysaste tulee nostaa kohti pohjoismaista tasoa. Hallituksen asettama 75 prosentin työllisyystavoitteen tulee olla vasta välietappi tätä kohti. Pohjoismainen hyvinvointivaltio voidaan rahoittaa vain riittävän korkealla työllisyysasteella”, Romakkaniemi sanoo.   

Keskuskauppakamarin työllisyystavoitelaskuri löytyy täältä. Sivustolla pidetään myös kirjaa päätösperäisistä työllisyystoimista ja niiden työllisyysvaikutuksista.       

Juho Romakkaniemi

Juho Romakkaniemi

Toimitusjohtaja

+358 40 050 5269

Kategoriat:Työllisyys, Talous, Juho Romakkaniemi