Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi laeiksi tartuntatautilain väliaikaisesta muuttamisesta ja liikenteen palveluista annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta

Asia: VN/28239/2021 VN/28239/2021-STM-1

Keskuskauppakamari kiittää mahdollisuudesta lausua hallituksen esitysluonnokseen laeiksi tartuntatautilain väliaikaisesta muuttamisesta ja liikenteen palveluista annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta. Keskuskauppakamari tukee esityksen tavoitetta ehkäistä covid-19 tartuntojen leviäminen ja pitää erittäin tärkeänä pyrkimystä luoda selkeät säännöt matkustamiselle, jotka ovat linjassa EU-tason käytänteiden kanssa.

Keskuskauppakamarin näkemyksen mukaan terveysturvalliseen matkustamiseen on onnistuneesti saatu luotua riittävä valikoima keinoja. Liikkumisen vapauden rajoittamista on käytetty keinona estää viruksen leviäminen pandemian taltuttamiseksi tähän asti. Kun ymmärrys vallitsevasta tilanteesta on kasvanut ja keinovalikoimaa on kasvatettu, miten matkustaminen voidaan sallia terveysturvallisesti, liikkumisen vapautta rajoittavia toimia tulee purkaa ja käytettävien keinojen tulee olla tarkoituksenmukaisia ja oikeasuhtaisia tavoiteltuun hyötyyn nähden.

Matkustuksen avaaminen edellyttää yhteisiä käytänteitä eri maiden välillä ja yhteistä näkemystä tehtävistä toimista ja niiden ajoituksesta. Keskuskauppakamarin näkemyksen mukaan olemassa olevat keinot mahdollistavat riskiperustaisen lähestymistavan, joka on yleisen eurooppalaisen käytänteen mukainen. On tärkeää, ettei Suomi aseteta tiukempia säännöksiä verrattuna muihin EU-jäsenmaihin. Olemme vientivetoinen maa, kasvu-uralle pääsy edellyttää myös sitä, että suomalaiset yritykset pystyvät toimimaan yhtäläisellä tavalla kuin muissa unionin jäsenmaissa.

Lausunnolla olevassa esityksessä riskiperustaisuutta ei ole, vaan aiotut toimet ovat samat riippumatta matkustajan lähtömaan epidemiologisesta tilanteesta ja rokotekattavuudesta. Keskuskauppakamarin näkemyksen mukaan esityksen lähestymistapa ei ole yleiseurooppalaisen linjan mukainen eikä sille myöskään löydy perusteluja terveysturvallisuuden näkökulmasta. Useimmat EU-jäsenmaat perustavat rajoitukset riskiarvioihin, tämän eurooppalaisen linjan noudattaminen toisi Suomen toimet lähemmäs neuvoston suosituksia ja komission edellyttämää suhteellisuutta rajoitusten osalta. Esityksen mukaan, kohta 16 §d, maahan saapuvan negatiivisen testitodistuksen omaavan henkilön tulee mennä toiseen testiin aikaisintaan 72 tuntia maahan saapumisen jälkeen. Keskuskauppakamari ei näe perusteltua syytä toiselle testille, kun maahan saavutaan matalan ilmaantuvuusluvun tai hyvän rokotekattavuuden maista.

Keskuskauppakamarin näkemyksen mukaan testin vaatimisessa maahantulon jälkeen tulisi noudattaa riskiperustaista lähestymistapaa. Peruslaki edellyttää, että tehtävien toimien tulee olla tarkkarajaisia ja oikeasuhtaisia. Näin ollen korkean riskin maasta saapuville tulisi noudattaa erilaisia vaatimuksia maahan saapumisen osalta kuin vihreän kategorian maista saapuville. Toisen testin vaatiminen ja karanteeni voivat olla tarvittaessa keinoja niiden maahan saapuvien osalta, joiden lähtöpaikka on korkean riskin alue, mutta sen ei kuitenkaan pidä olla lähtökohta kaikkien maahan saapuvien osalta.

Keskuskauppakamarin näkemyksen mukaan koronapassin käyttö kotimaassa tulee tehdä mahdollisimman selkeäksi ja varmistua, että sen avulla pystytään pitämään yhteiskunnan eri toiminnot sujuvasti käynnissä.

Kategoriat:Liikenne, Koronakriisi