Iso-Britannian mahdollinen sopimukseton ero on vain kahden kuukauden päässä. Keskuskauppakamarin johtava liikenne- ja elinkeinopoliittinen asiantuntija Päivi Wood kehottaa yrityksiä varautumistoimenpiteiden viimeistelyyn ja varautumistason ylläpitämiseen.
Suomen ja Iso-Britannian välisen tavara- ja palvelukaupan arvo oli 4,1 miljardia euroa vuonna 2017. Tuonnin ja viennin kokonaisarvo tavaroiden ja palveluiden osalta arvioidaan olevan 8 miljardia euroa.
Sopimuksettoman EU-eron tilanteessa Iso-Britannia jää tulliliiton ulkopuolelle. Vienti- ja tuontiyritykset ovat itse vastuussa siitä, että kaikki tavarat tulliselvitetään. Lisäksi EU:n ja Iso-Britannian välisellä rajalla sopimuksettoman eron tilanteessa aletaan noudattamaan kolmansiin maihin sovellettavia tullisäännöksiä ja tariffeja. Liikenteen toimijoiden näkökulmasta erityistä huomiota tulee kiinnittää siihen, että tullittomuuden poistuessa logistiikkaan ja tullaukseen tulee varata enemmän aikaa.
”Rajalla tehtävät tarkastukset, pidemmät odotusajat ja lisääntynyt paperityö saattavat aiheuttaa huomattavia viivästyksiä erityisesti maantieliikennekuljetuksissa ja satamissa. Siitä huolimatta, että esimerkiksi satamat Ranskassa ja Hollannissa ovat tehneet mittavia varautumistoimenpiteitä, sopimuksettoman eron tilanteessa niidenkin kapasiteetti on rajallinen”, Wood sanoo.
Mikäli sopimuksettomaan eroon päädytään, EU:n ja Iso-Britannian välinen tavaraliikenne jatkuisi väliaikaisin järjestelyin vuoden loppuun saakka. Wood korostaa, että väliaikainen järjestely ei salli kabotaasia eikä kahdenvälisiä sopimuksia Iso-Britannian ja EU-maiden kesken. Kuljettajakorttien ja ajopiirtureiden sekä vaarallisten aineiden kuljetusten osalta Iso-Britannian eroaminen ei tuo nykytilaan muutosta niiden perustuessa kansainvälisiin sopimuksiin.
Wood muistuttaa, että myös lentorahdin ja postin lähettäjien ja kuljettajien EU-turvahyväksyntöjä ei sopimuksettoman eron tilanteessa enää tunnusteta. Iso-Britannian toiminnanharjoittajilta vaaditaan samoja turvahyväksyntöjä, kuin mitä kolmansilta mailta edellytetään tällä hetkellä.
”Sopimuksettoman eron tilanteessa on odotettavissa pidentyneitä odotus- ja varastointiaikoja, uudenlaisia vastuita, velvollisuuksia ja paperitöitä. Niihin liikenteen ja logistiikan toimijoiden on viimeistään nyt varauduttava”, Wood päättää.