Vastatuuli pauhaa teollisuudessa – heikko tilauskertymä ennakoi kituliasta kasvua lähikuukausina

Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist. Kuva: Liisa Takala.

Teollisuuden suhdannetilanne kehittyi helmikuussa heikosti sekä tuotannon että uusien tilausten osalta. Keskuskauppakamarin pääekonomisti arvioi, että heikko tilauskertymä ennakoi kituliasta kasvua teollisuudelle tulevina kuukausina, eikä tuotanto voi jatkua tehtailla loputtomasti, jos uusia tilauksia ei tule. Teollisuuden tuotantoluvut kääntyivät helmikuussa laskuun ja tuotannon supistuminen on ollut erittäin laaja-alaista.

Tilastokeskuksen mukaan teollisuusyritysten Suomessa toimivien tehtaiden uusien tilausten arvo oli 4,9 prosenttia alhaisempi kuin vuosi sitten. Samalla jaksolla tuottajahinnat nousivat yli 9 prosenttia, joten tilausten reaalinen kehitys oli reippaasti pakkasella.

”Koko viime vuosi oli teollisuuden saamien uusien tilausten osalta melko vaisu, eikä alkuvuosi ole tuonut parannusta tilanteeseen. Tilausten saaminen tuntuu olevan edelleen tiukassa. Vaikka euroalueen suhdanneuutiset ovat olleet vuoden alussa pelättyä parempia, ei noususuhdanteesta voida toistaiseksi puhua, ja kestää vielä ennen kuin vientikysyntä vahvistuu. Heikko tilauskertymä ennakoi kituliasta kasvua teollisuuteen lähikuukausille”, toteaa Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist.

Uusien tilausten lasku oli laaja-alaista. Kaikki päätoimialat supistuivat helmikuussa. Eniten tilausten arvo laski kemianteollisuudessa ja paperiteollisuudessa.

Heikko tilausten virta heijastuu enenevissä määrin tuotantoon

Myös teollisuuden tuotantoluvut kääntyivät helmikuussa laskuun. Samalla tammikuun aiemmin julkaistuja lukuja korjattiin alaspäin. Helmikuussa koko teollisuuden tuotanto oli 4,1 prosenttia pienempi kuin vuosi sitten. Edelliseen kuukauteen verrattuna laskua mitattiin 1,8 prosenttia.

Myös teollisuuden tuotannon supistuminen oli erittäin laaja-alaista. Tammikuuhun verrattuna ainoastaan kaivostoiminta oli kasvussa. Sen sijaan metsäteollisuus, metalliteollisuus ja kemianteollisuus heikkenivät kaikki kuukausitasolla.

”Teollisuustuotanto on kehittynyt pitkään jopa hämmentävä hyvin verrattuna uusien tilausten vaisuuteen. Loputtomasti ei tuotanto voi silti tehtailla jatkua, jos tilauksia ei tule. Helmikuun lukemat herättävät huolta siitä, että vaisuna pysytellyt uusien tilausten virta alkaa pikkuhiljaa heijastua enenevässä määrin tuotantoon”, sanoo Appelqvist.

Jukka Appelqvist

Pääekonomisti

+358 44 263 1051

Kategoriat:Talous, Jukka Appelqvist