Timo Vuori: Massiivinen elvytys mahdollisuus Suomen viennille

Keskuskauppakamarin johtaja Timo Vuori. Kuva: Pasi Murto

Koronataantumassa Suomen viennin rakenne on ongelma (KL 17.4.2020). Maailmanlaajuisesti eri maiden valmistelemat, massiiviset talouden elvytystoimet voivat olla myös mahdollisuus investointihyödykkeisiin perustuvalle viennillemme, jonka päämarkkinat ovat koronan runtelema Eurooppa, Kiina ja Yhdysvallat.

Euroopan komissio toivoo, että EU-maiden elvytyspaketit edistäisivät vihreää taloutta ja digitalisaatiota. Elvytyspaketteihin kuuluu EU:ssa ja laajemminkin vientimaissamme liikenneinfran kehittäminen. Samoin halutaan kiihdyttää yhteiskunnan toimivuutta erilaisilla smart city -ratkaisuilla. Myös terveysteknologia ja digitaalinen koulutus kaipaavat kehittämistä puhumattakaan kestävästä matkailusta mukaan lukien vähäpäästöinen lentoliikenne. Kaikki nämä ovat alueita, joissa Suomen vientiosaaminen edustaa maailmanhuippua.

Suomen talouden toipumisen kannalta onkin elintärkeää, onko vientiyrityksillämme pääsy eri maissa elvytyspakettien käytännön toteuttamiseen, sillä taantumassa protektionismi uhkaa vahvistua. Euroopan komission pitää varmistaa sisämarkkinoiden toimivuus jatkossakin sekä eurooppalaisten yritysten tasavertaisempi kohtelu Aasian ja Amerikan markkinoilla. Vientiyritystemme kilpailukyvyn varmistaminen koronataantumassa ja sen jälkeen on omissa käsissämme, jos vain uskallamme tehdä esimerkiksi fiksuja vero-, työmarkkina- ja energia- sekä infraratkaisuja tai luopua väylämaksuista.

Kotimaisen kysynnän yskiessä Suomella on mahdollisuus nousta koronataantumasta viennin avulla, sillä vientiyritykset ja pankit ovat kunnossa. Vientimarkkinoilla uhkaavaa protektionismia vastaan ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari on jo virittänyt uudenlaista yhteistyötä avainministeriöiden ja yrityselämän kesken. Elinkeinoministeri Mika Lintilän kanssa hän on jo ennen koronakriisiä valmistellut vienninedistämisen kehittämistä.

Koronakriisistä toipumisessa vaaditaan Suomen viennin vetoapua. Nyt pitää uskaltaa viedä eteenpäin viennin kilpailukyvyn ja vienninedistämisen vahvistamista. EU:n kauppapolitiikan edistämisen ohella Suomen on osattava hoitaa kahdenvälisiä kauppasuhteita ja oltava riittävän ketterä sekä innovatiivinen. Tämä vaatii saumattomampaan Team Finland-yhteistyötä, jossa yrityselämä on keskeinen toimija. Maailmanlaajuisessa kriisissä ja taantumassa on aina myös mahdollisuuksia.

Kategoriat:Kansainväliset asiat, Timo Vuori