Uusimmat
Teollisuuden suhdannetilanteen heikko kehitys jatkui syyskuussa. Teollisuusyritysten Suomessa toimivien tehtaiden uudet tilaukset tippuivat 21,1 prosenttia verrattuna viime vuoteen. Myös tuotantomäärät supistuivat viime vuodesta. Keskuskauppakamarin pääekonomistin mukaan kysyntä tulee todennäköisesti pysymään vaimeana lähikuukausina, ja uusien tilausten aneeminen kehitys leikkaa tuotantoa talvella. Suomen kannalta erityinen huolenaihe on Euroopan talousmahdin eli Saksan talouden yskiminen.
Teollisuuden suhdannetilanteen kehno kehitys jatkui syyskuussa. Sekä uusien tilausten arvo että tuotantomäärät supistuivat viime vuodesta.
Teollisuusyritysten Suomessa toimivien tehtaiden uudet tilaukset tippuivat 21,1 prosenttia verrattuna viime vuoteen. Vuoden kolmen ensimmäisen neljänneksen jaksolla tilaukset ovat laskeneet yhteensä 11 prosenttia.
”Kuukausitasolla tilauksissa ei ole nähty yksittäistä romahdusta, mutta teollisuuden suhdannetilanne jatkuu apeana, ja tilanne on ollut sama jo pitkään ilman valonpilkkuja. Suomen keskeisillä kauppakumppaneilla menee huonosti, mikä heijastuu kotimaassa uusien tilausten virtaan. Syyskuussa uusien tilausten kertymä olikin totutun vaisu”, toteaa Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist.
Uusien tilausten arvon lasku oli laaja-alaista, ja kaikki päätoimialat olivat selvästi pakkasella suhteessa viime vuoteen. Eniten tippuivat kemianteollisuuden tilaukset, jotka laskivat peräti 34,6 prosenttia.
”Pitkään jatkunut heikko ulkoinen kysyntäympäristö on tyhjentänyt tilauskannat teollisuusyrityksissä. Valitettavasti kysyntä pysyy suurella todennäköisyydellä vaimeana myös lähikuukausina, eli vielä ei voi ennustaa vaikeuksien päättymistä. Rahapolitiikan kiristyminen latistaa investointihaluja, mikä heijastuu ensimmäisessä vaiheessa teollisuuden uusiin tilauksiin, mutta pikkuhiljaa enenevässä määrin myös tuotantoon”, sanoo Appelqvist.
Myös teollisuustuotanto laski syyskuussa. Kuukausitasolla kausitasoitettu tuotanto laski kuitenkin vain hieman eli 0,2 prosenttia. Vuositasolla oltiin tuotantomäärissä 1,9 prosenttia alempana kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.
Tuotanto sinnitteli edelleen yllättävänkin hyvin uusien tilausten heikkoudesta huolimatta. Kotimaisen valmistavan teollisuuden näkymät ovat silti heikot. Suomen kannalta erityinen huolenaihe on Euroopan talousmahdin eli Saksan talouden yskiminen.
”Suomen osalta yleisesti Eurooppaa vaivaavaan teollisuuden heikkenevään suhdannejaksoon lähdettiin alun perin vahvasta tilauskantatilanteesta, mikä on ylläpitänyt tuotantoa toistaiseksi kohtalaisen hyvin. Tuotantomäärien trendi on kuitenkin kääntynyt meilläkin selvään laskuun. Valitettavasti uusien tilausten aneeminen kehitys ennakoi tuotannon hiipumisen jatkuvan talvella”, sanoo Appelqvist.