Pörssiyhtiöiden maksamat osingot finanssikriisiä edeltävälle tasolle – osinkotuotoilla merkittävä rooli hyvinvoinnin ja kulttuurin rahoituksessa

Suomalaisten pörssiyhtiöiden osakkeenomistajilleen maksama osinkotuotto on keskimäärin noin 4 prosenttia. Yhteenlaskettu osinkoina maksettu määrä 9,5 miljardia euroa on nyt palautunut finanssikriisiä edeltäneelle tasolle. Yhtiökohtaiset erot ovat suuret, sillä joka viides pörssiyhtiö ei maksa lainkaan osinkoa tänä vuonna. Toisaalta 5 suurta pörssiyhtiötä maksaa yli puolet osingoista. Suurten pörssiyhtiöiden pääkonttorien houkutteleminen Suomeen lisäisi valtion verotuloja, sillä osinkojen lähdeverot maksetaan siihen maahan, jossa pääkonttori sijaitsee.

”Pörssiyhtiöihin kohdistuvaa negatiivista julkisuutta voisi keventää se, että omistajat ja verottaja kertoisivat avoimemmin pörssiomistuksen merkityksestä”, Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtaja Leena Linnainmaa esittää. Kuva: Pari Murto

Pörssiyhtiöiden osinkotuotto vuonna 2018 on keskimäärin 4,3 prosenttia, jossa on 0,1 prosenttiyksikköä nousua verrattuna vuoteen 2016. Sen sijaan osinkojen rahamäärä on noussut. Suomalaisten pörssiyhtiöiden keväällä 2018 päättämät tänä vuonna maksettavat osingot ovat yhteensä 9,5 miljardia euroa, jossa on 22 prosenttia nousua kahden vuoden takaiseen verrattuna. Kymmenen vuoden takainen finanssikriisi aiheutti pitkällisen notkahduksen maksettuihin osinkoihin, ja vasta nyt osinkojen määrä saavuttaa finanssikriisiä edeltävän tason.

Yhtiökohtaiset erot ovat suuret. 25 pörssiyhtiötä eli joka viides ei maksa osinkoa lainkaan. Yhtiökohtainen maksetun osingon määrä vaihtelee 125 000 ja 1,441 miljardin euron välillä. 5 suurta yhtiötä eli 4 prosenttia yhtiöistä maksaa yli puolet koko osinkosummasta, kun taas pienet pörssiyhtiöt maksavat 1,3 prosenttia kaikista osingoista, vaikka pörssiyhtiöistämme lähes puolet on pieniä.

“Julkisessa keskustelussa pörssiyhtiöt niputetaan yhdeksi ryhmäksi. Todellisuus on jotakin ihan muuta. Kansainvälisen tason suuryrityksiä on kourallinen, mistä kertoo se, että viisi yhtiötä maksavat yli puolet osingoista ja suuret pörssiyhtiöt yli 90 prosenttia”, lakimies Antti Turunen Keskuskauppakamarista sanoo.

Suuret pörssiyhtiöt maksavat Keskuskauppakamarin lakimies Antti Turusen mukaan yli 90 prosenttia maksetuista osingoista. Kuva: Roni Rekomaa

Osingot hyödyttävät yhteiskuntaa monella tavalla. Suurimpana yksittäisenä pörssiyhtiöiden omistajana valtio on suurin osingonsaaja. Eläkeyhtiöiden saamilla osingoilla on suuri merkitys eläketurvamme rahoituksessa. Säätiöiden kautta osingot tukevat tiedettä ja kulttuuria. Myös ammattiliitoilla on merkittävää osakeomistusta.

”Pörssiyhtiöihin kohdistuvaa negatiivista julkisuutta voisi keventää se, että omistajat ja verottaja kertoisivat avoimemmin pörssiomistuksen merkityksestä”, Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtaja Leena Linnainmaa esittää.

”Pörssiyhtiöihin kohdistuva laaja avoimuus koskee lähinnä vain yhtiöitä itseään, ja julkisuus keskittyy suurimpiin palkkioihin ja osinkoihin. Esimerkiksi siitä ei ole nyt helposti saatavilla tietoa, kuinka paljon verotuloja valtiolle kertyy pörssiyhtiöiden maksamista osingoista”, Linnainmaa kertoo.

”Suomessa pörssin ulkomaalaisomistukseen liittyy julkisuudessa muista maista poikkeavaa negatiivista leimaa, vaikka ulkomaalaiset omistajat ovat yhteensä kymmenien miljardien sijoituksillaan hyvinvointiyhteiskunnan rahoituksessa pitämällä yllä hyvää kurssitasoa. Ulkomaalaisilta omistajilta peritään lisäksi vuosittain satoja miljoonia euroja osinkojen lähdeveroina valtion kassaan. Nämä lähdeverotulot ovat merkittävä syy siihen, miksi on niin tärkeää saada suurten yritysten pääkonttoreita Suomeen. Vaikka tuotanto ja yhteisöverokertymä olisi paljolti muualla, pääkonttorimaa saa osinkojen lähdeverot”, Linnainmaa sanoo.

9.7.2018 julkaistu Keskuskauppakamarin Osingot suomalaisissa pörssiyhtiöissä -selvitys kertoo suomalaisten pörssiyhtiöiden maksamista osingoista. Selvitys on järjestyksessä toinen. Ensimmäinen selvitys julkistettiin kesäkuussa 2016. Selvityksen tarkoituksena on tuottaa faktatietoa osingoista, jotta keskustelu ei perustuisi pelkästään mielikuviin. Selvityksessä kerrotaan myös osinkojen merkityksestä sijoittajien ja yhteiskunnan kannalta.

Selvitys kattaa kaikki pörssiyhtiöt, joiden päälistauspaikka on Helsinki, yhteensä 123 yhtiötä. Suuria pörssiyhtiöitä (large cap) niistä on 31, keskisuuria (mid cap) 41 ja pieniä (small cap) 51 yhtiötä. Tiedot on kerätty yhtiöiden verkkosivuilla olevasta materiaalista vuoden 2018 tietojen osalta huhti–toukokuussa 2018.

Lisätietoja: Osingot suomalaisissa pörssiyhtiöissä 2018 -selvitys