Helsingin Sanomat pohti (18.12.) sitä, päätyykö aktivistisijoittaja Christer Gardellin Cevian-yhtiö liputtamaan ”hallintarekisterin kätkössä” olevan omistuksensa Nordeassa. Pohdinta kuvaa oivallisesti hallintarekistereihin julkisessa keskustelussa liittyviä väärinkäsityksiä.
Hallintarekisteri on maailmalla yleinen osakkeiden säilytystapa, jossa säilyttäjäpankki säilyttää osakkeita omistajien lukuun ilman, että jokaiselle omistajalle on avattu erillinen arvo-osuustili. Suomalaisille omistajille ei hallintarekisterin käyttö ole sallittua suomalaisten yhtiöiden omistamisessa.
Liputusvelvollisuus tarkoittaa huomattavien omistus- ja ääniosuuksien ilmoittamista ja julkistamista, jotta markkinoilla olisi tieto yhtiön huomattavista omistajista. Osakkeiden säilyttäminen hallintarekisterissä ei poista liputusvelvollisuutta. Liputusvelvollisuus alkaa viiden prosentin omistuksesta tai äänivallasta. Liputusvelvollisuutta ei voi kiertää jakamalla omistuksia pienempiin paloihin, sillä saman tahon määräysvallassa olevat omistukset lasketaan yhteen.
Liputusvelvollisuuden rikkominen on sanktioitu ankarasti. Finanssivalvonta voi määrätä velvollisuuden rikkoneelle yhtiölle seuraamusmaksua enintään viisi prosenttia liikevaihdosta tai kymmenen miljoonaa euroa ja yksityishenkilölle enintään kaksi miljoonaa euroa.
Erityisen merkittävä seuraamus on se, että Finanssivalvonta voi lisäksi kieltää äänivallan käyttämisen. Törkeimmissä tapauksissa kyse voi olla tiedottamisrikoksesta, josta voi seurata sakkoa tai enintään kaksi vuotta vankeutta.
Tutustumalla suurten pörssiyhtiöidemme nettisivuihin havaitsee nopeasti, että liputus-ilmoituksia todellakin saadaan usein ulkomaisilta omistajilta. Ajatus siitä, että tunnettu aktivistisijoittaja rikkoisi sijoittajapiireissä yleisesti tunnettua liputusvelvollisuutta, on varsin kaukaa haettu.
Hallintarekisterin käytön tarkoitus ei ole piilottaa omistuksia vaan järjestää omistuksen säilytys kustannustehokkaasti maailmalla tavanomaisen käytännön avulla.
Leena Linnainmaa
varatoimitusjohtaja
Keskuskauppakamari
Kirjoitus on julkaistu alun perin Helsingin Sanomissa 23.12.2018.