Liikenteen tulevaisuuden linjanvedot tehdään EU:ssa – neljä teesiä parempaan liikennepolitiikkaan

Keskuskauppakamarin johtava liikenne- ja elinkeinopoliittinen asiantuntija Piia Karjalainen. Kuva: Elmo Eklund.

Suomen intressien varmistamisesta kansallisesti tärkeiden liikennekysymysten osalta on huolehdittava nyt, kun EU-komission uutta ohjelmaa valmistellaan. Kannat pitää olla valmiina jo yhteistä ohjelmaa muodostettaessa, jotta niillä olisi painoarvoa. Keskuskauppakamari on yhdessä ITS Finlandin kanssa valmistellut neljä teesiä, jotka vaikuttaisivat myönteisesti Suomen liikennepolitiikkaan seuraavan EU-komission kaudella. 

Liikennealan sääntelystä valtaosa valmistellaan muualla kuin kansallisissa parlamenteissa. Keskuskauppakamarin johtavan asiantuntijan Piia Karjalaisen mukaan onkin tärkeää, että kansallisesti tärkeiden kysymysten osalta Suomen intressien varmistamisesta huolehditaan jo näitä yhteisiä pelisääntöjä muodostettaessa, oli sitten kyse Euroopan Unionin sääntelystä tai alakohtaisesta sääntelystä muissa kansainvälisissä instituutioissa. 

“Kärjistäen voisi sanoa, että liikennealankin osalta kansallisesti voimme päättää liikenteen rahoituksesta ja verotuksesta, mutta sääntely tehdään muualla. Tästä näkökulmasta esimerkiksi Euroopan Parlamentin liikenne- ja matkailuvaliokunnan (TRAN) rooli myös kansallisen kilpailukyvyn ja yhteyksien toimivuuden näkökulmasta korostuu. Toivottavasti myös ensi kaudella siellä nähdään vahvoja ja ahkeria suomalaisia meppejä tärkeissä neuvottelu- ja raportointirooleissa”, Karjalainen sanoo. 

Monien talouden alojen ja sektorien kannalta on merkityksellistä, millainen kokoonpano ja valtasuhteet Euroopan parlamenttiin ensi kesäkuun EU-vaaleissa valitaan. Parlamenttivaalien jälkeen muodostetaan uusi komissio, joka ensi töikseen muotoilee oman ohjelmansa seuraavalle viisivuotiskaudelle 

 “Tämä ohjelma ohjaa koko unionin agendaa samaan tapaan kuin kansallinen hallitusohjelma, eikä sen merkitys esimerkiksi liikennealalla ole yhtään omaa hallitusohjelmaamme vähäisempää”, Karjalainen sanoo. 

Suomi tunnetaan EU:ssa ratkaisukeskeisenä ja tulevaisuuteen katsovana toimijana, joka on ollut eturintamassa vauhdittamassa datan hyödyntämistä ja sen tarkoituksenmukaista sääntelyä eri sektoreilla.  

“Liikenteen datatalous on avainasemassa luotaessa kestävämpää, turvallisempaa ja tehokkaampaa liikennejärjestelmää. Se on myös keskeinen elementti rakennettaessa yritysten ja kansakuntien kilpailukykyä. Eurooppalaisen regulaation tärkein tehtävä on näyttää kestävän kasvun suunta, ja eurooppalaisilla rahoitusinstrumenteilla tulee varmistaa riittävä vauhti”, sanoo ITS Finlandin toiminnanjohtaja Marko Forsblom. 

Keskuskauppakamari ja ITS Finland ovat yhdessä koonneet koko Eurooppaa eteenpäin vieviä teemoja sekä tavoitteita neljäksi teesiksi. Näillä varmistetaan Suomelle hyvät pärjäämisen edellytykset jatkossakin. 

“Vaikuttavuuden näkökulmasta vahvimmilla on se, joka määrittää agendan, ja tähän teesimme tähtäävät – antamaan syötettä asioista, joista EU:n liikennepolitiikasta voidaan tehdä yhä parempaa ja toimivampaa”, Piia Karjalainen sanoo. 

Neljä teesiä liikenteen tulevaisuudesta: 

  1. EU liikenteen energiamurroksen globaalina johtajana 

Euroopan talouden näkökulmasta on erittäin tärkeää, että liikenteen käyttövoimamuutos toteutetaan kustannustehokkaasti ja uusia innovatiivisia ja älykkäitä ratkaisuja tuottaen, ja erityisesti eurooppalaista osaamista hyödyntäen. 

  1. Hiilineutraalisti optimoitu ja operoitu liikennejärjestelmä 

Älyliikenne ja liikenteen digitalisaatio tulee saada nykyistä paremmin mukaan sekä liikenneverkkojen kehittämiseen että päivittäisen liikennöitävyyden varmistamiseen. 

  1. Päästötavoitteisiin pääseminen ratkaistaan kaupungeissa 

Joukkoliikenteen palvelutaso ja yhteentoimivuus kaikkien muiden julkisten ja markkinaehtoisten liikkumispalvelujen kanssa tulee varmistaa. 

  1. Kykenevä, yhtenäinen Eurooppa 

EU:n on osoitettava huomiotaan geopolitiikan muutoksista kärsineille Pohjois- ja Itä-Euroopan alueille ja autettava niitä luomaan uudelleen liikenne- ja logistiset yhteytensä. 

Lue teesit täältä: 

Kategoriat:Liikenne, Muut