Uusimmat
EU:n jäsenmaista koostuvan neuvoston kokousten puheenjohtajuus siirtyi heinäkuun alussa Tšekille. Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija Päivi Wood arvioi, että isossa osassa maan puheenjohtajuuskautta tulevat olemaan pakolaiskriisin hallinta, Ukrainan tukeminen ja elpymistoimet sekä EU:n talouden strateginen häiriönsietokyky. Työtä tehdään myös puolustuskyvyn ja kyberturvallisuuden vahvistamiseksi EU:ssa ja energiariippuvuudet Venäjästä halutaan katkaista energiasektoria uudistamalla.
Tšekin johdolla EU:n toimet Ukrainan itsenäisyyden ja alueellisen koskemattomuuden puolustamisen osalta jatkuvat. Isossa osassa puheenjohtajuuskaudella tulee Keskuskauppakamarin johtavan asiantuntija Päivi Woodin mukaan olemaan myös valtavan pakolaiskriisin hallinta.
”Venäjän hyökkäyssodan aiheuttama pakolaiskriisi on Euroopassa suurin toisen maailmansodan jälkeen. Rahoituksen ja keinojen yhteensovittaminen tilanteen helpottamiseksi on ensiarvioisen tärkeää, myös EU-rahoitusta pyritään kohdentamaan niille jäsenmaille, jotka ovat vastaanottaneet sotapakolaisia”, sanoo Wood.
Vaikka sota ei ole ohi, yksi Tšekin puheenjohtajuuskauden tehtävä on käynnistää massiivisista tuhoista kärsineen Ukrainan jälleenrakennustyön suunnittelu.
”Yhteiskunnan kriittisten toimintojen jälleenrakentamisen lisäksi edessä on myös monien toimintojen modernisointi. Euroopan komissio on valmistellut uuden 9 miljardin makrotaloudellisen tuen Ukrainalle. Puolustusmateriaaliavun ja humanitäärisen tuen antamisen ohella myös Ukrainan EU-jäsenyyttä edistetään, komissio on suositellut ehdokasmaa-asemastatuksen antamista Ukrainalle”, Wood sanoo.
Hiipuva talouskasvu haastaa EU:ta – toimivat sisämarkkinat yritysten kannalta tärkeitä
Koronapandemia ja Venäjän käynnistämä hyökkäyssota ovat lisänneet epävarmuutta markkinoilla, inflaatio kasvanut ja globaalit toimitusketjut ovat osoittaneet haavoittuvuutensa. EU:n haasteena on taklata hiipuva talouskasvu. Suurta huomiota tullaan kohdistamaan riippuvuuksien katkaisemiseen Venäjästä ja energianhinnan nousuun, Tšekin kaudella halutaan edistää vähähiilisyyttä ja vaihtoehtoisten energiamuotojen monipuolistamista. RePowerEU-suunnitelmaa viedään eteenpäin.
“RePowerEU- suunnitelmaa rahoitetaan RRF-välineen kautta, rahoituksen allokaatiot ovat keskustelujen ytimessä. Myös huolet kotitalouksien taloudellisesta kestävyydestä kohoavien hintojen myötä tulevat värittämään Tšekin puheenjohtajuuskaudella tehtävää työtä ”, Wood sanoo.
Wood korostaa, että EU:n sisämarkkinoiden toimivuus on erittäin tärkeää suomalaisille yrityksille. Eurooppalaisen kilpailukyvyn ja resilienssin parantaminen sekä strategisten raaka-aineiden, osien ja tuotteiden saatavuuden takaaminen ovat keskiössä Tšekin puheenjohtajuuskaudella.
”Eurooppalaisen teollisuuden digitalisaation ja automaation kiihdyttäminen samoin kuin kilpailukykyisen tuotannon laajentaminen Euroopassa on tärkeää talouden kestävyyden näkökulmasta. Riippuvuuden vähentäminen tuontiraaka-aineista linkittyy vahvasti myös kiertotalouden edistämiseen EU:ssa”, Wood sanoo.
Keskuskauppakamarin puolivuosittain julkaistavassa EU-katsauksessa keskitytään ajankohtaisiin EU-aiheisiin. Uusimmassa katsauksessa käsitellään Suomen ja suomalaisten yritysten näkökulmasta merkittävien asioiden etenemistä Tšekin uudella EU-puheenjohtajuuskaudella.