Keskuskauppakamari: Suomen viennin turha odottaa pikavoittoja Bidenin USA:lta

Keskuskauppakamarin johtaja Timo Vuori. Kuva: Roni Rekomaa

Maailmantalous ja Suomen vienti hyötyvät USA:n vallanvaihdoksesta presidentti Joe Bidenin ennakoitavamman politiikan kautta, mutta suurvaltajännitteet ja kauppakiistat eivät häviä mihinkään, muistuttaa Kansainvälisen kauppakamarin maajohtaja, Keskuskauppakamarin johtaja Timo Vuori. 

”Euroopassa ja Suomessa on syytä iloita, kun Valkoisessa talossa aloittaa meidät tunteva ja meistä poliittista ja taloudellista kumppania hakeva presidentti, mutta mitään nopeita ratkaisuja terästulleihin ja muihin kauppakiistoihin EU:n kanssa tuskin on odotettavissa, puhumattakaan pikavoitoista Suomen viennille”, toteaa Vuori. 

Amerikkalaisia tuotteita amerikkalaisella työllä on demokraattienkin johtava periaate, jonka varaan myös presidentti Biden rakentaa USA:n talouden elvytystoimet sekä talous- ja kauppapolitiikkansa. Täten ne yli 250 suomalaisyritystä, jotka jo nyt luovat työpaikkoja ja tuovat tuotantoa maahan, ovat ensisijaiset hyötyjät maan tulevista elvytystoimista.  

”Toki uutta vientikauppaa voi löytyä Bidenin hallinnon uusista infra- ja ilmastoinvestoinneista, mutta mitään helppoja mahdollisuuksia ei ole tarjolla, varsinkin kun maan julkiset hankinnat eivät suosi ulkomaisia toimijoita”, sanoo Vuori. 

Suomen on Vuoren mielestä syytä jatkaa määrätietoisia toimia EU:n ja Suomen kauppasuhteiden vahvistamiseksi USA:n kanssa, sillä Britannian eron jälkeen USA kaipaa vapaakaupan, terveen kilpailun ja markkinatalouden puolestapuhujia kumppanikseen Euroopasta. 

Jännitteet kolmiodraamassa EU-USA-Kiina haaste Suomen taloudelle 

Euroopassa Suomi on yksi eniten USA:n ja Kiinan talouksista riippuvaisimpia maita. Vaikka Suomen ulkomaankaupasta EU:n sisämarkkinoiden merkitys on yli 50 prosenttia, on Suomen talouskasvu vahvasti riippuvainen USA:n ja Kiinan markkinoiden loppukysynnästä. Tämä johtuu suorasta ja epäsuorasta viennistä sekä investoinneista. USA:n kauppa vastaa noin 3 prosenttia Suomen BKT:sta. 

”Kolmiodraamassa EU-USA-Kiina kaikki keskinäisten suhteiden jännitteet voivat vaikuttaa negatiivisesti Suomen talouteen. Jos EU tiivistää kauppapoliittista yhteistyötään USA:n kanssa, saattaa se joutua tekemään kompromisseja Kiinan kauppasuhteissa”, sanoo Vuori.  

Huawei ja 5G -keskustelu ovat vain jäävuoren huippu, sillä muualla taloudessa ja teknologiassa voi syntyä selvemmin kuilua läntisten teollisuusmaiden ja Kiinan kesken, muistuttaa Vuori. Tämä väistämättä vaikuttaa Suomeen ja suomalaisyritysten toimintaan niin lännessä kuin idässä.  

Suomen pitää olla valpas ja aktiivinen 

Vuoren mukaan Suomen on syytä olla nyt erityisen valpas ja aktiivinen, kun EU päivittää kauppasuhteitaan niin Kiinan kuin USA:n kanssa. 

”Kaikki tervettä kilpailua edistäviin sopimuksiin ja yhteisiin pelisääntöihin perustuvat kauppatoimet ovat Suomen pienen ja avoimen talouden kaltaisen maan etu jatkossakin. Meidän on myös vahvistettava omia kahdenvälisiä kauppasuhteita USA:n ja Kiinan kanssa, eikä jäätävä vain EU:n toimien armoille”, muistuttaa Vuori.  

Kategoriat:Kansainväliset asiat, Vienti, Muut