Keskuskauppakamari: Suomen kilpailukyvyn parantaminen edellyttää hallitukselta selkeitä ratkaisuja 

Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi. Kuva: Elmo Eklund.

Suomen kilpailukyvyn sijoitus on pudonnut neljä sijaa alaspäin IMD tuoreessa kansainvälisessä kilpailukykyvertailussa. Kilpailukyvyn kehittäminen edellyttää TKI-toiminnan edistämistä ja Orpon hallitukselta kasvutoimien vauhdittamista, toteaa Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi. 

”Suomen sijoituksen lasku kahtena peräkkäisenä vuotena tuo eteemme, jossa meidän on tehtävä selkeitä ratkaisuja kilpailukyvyn parantamiseksi tai näivetymme”, sanoo Romakkaniemi

IMD kilpailukykyvertailussa Suomen heikko taloudellinen menestyminen painaa Suomen sijoitusta alaspäin. Julkisen velan lisäksi Suomen haasteiksi on nostettu muun muassa osaavan työvoiman saatavuus sekä TKI-toiminta.

”Suomen tuottavuuskehitys on käännettävä kasvu-uralle. Maailma on keskellä̈ teknologian ja talouden murrosta, joka tarjoa ennennäkemättömiä mahdollisuuksia tuottavuuden ja hyvinvoinnin kasvattamiseen. Meillä ei varaa jättää̈ näitä mahdollisuuksia hyödyntämättä. TKI-panostusten lisäksi meidän tulisi varmistaa se, että osaajapulasta ei muodostu este kasvulle”, toteaa Romakkaniemi.

Keskuskauppakamari on yhdessä elinkeinoelämän järjestöjen kanssa ehdottanut, että hallituksen esitykseen niin kutsutusta kolmen kuukauden säännöstä ei tule sisällyttää työnantajan ilmoitusvelvollisuutta, ja työttömäksi jääville ulkomaalaisille työnhakuun annettavien suoja-aikojen tulisi olla esitettyä pidemmät. 

”Väestön ikääntymiseen, osaavan työvoiman pulaan ja kilpailukyvyn kehittämiseen voidaan kaikkiin vastata osaamiseen perustuvalla maahanmuutolla. Tällä hetkellä hallitukselta odotetaan rohkeutta päättää keinoista, joilla osaamiseen perustuvaa maahanmuuttoa voidaan aidosti edistää”, toteaa Romakkaniemi.

Juho Romakkaniemi

Juho Romakkaniemi

Toimitusjohtaja

+358 40 050 5269

Kategoriat:Kilpailukyky, Juho Romakkaniemi