Kauppakamarikysely: Yrityksiltä tuki voimakkaalle veroelvytykselle

Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi. Kuva: Roni Rekomaa

Voimakkaat verotoimenpiteet, kuten tuloveron alennukset, kotitalousvähennyksen kasvattaminen ja ravintolaruoan ja anniskelun tilapäinen alv-alennus ovat kauppakamarien jäsenyritysten mielestä tehokkaat elvytyskeinot, kun koronan jäädyttämää taloutta yritetään polkaista taas käyntiin. Myös tiestön ja raideliikenteen korjaus- ja parannusinvestoinnit saivat kyselyyn vastanneilta myönteisen tai erittäin myönteisen arvion.

Kyselyyn vastasi lähes 3400 kauppakamarien jäsenyritystä useilta eri toimialoilta ympäri Suomen. Vastanneista noin kahdeksan prosenttia oli yksinyrittäjiä, loput eli reilut 3000 olivat työnantajayrityksiä.

”Kyllä tämä selvin sanoin osoittaa sen, että yritykset odottavat hallitukselta nyt voimakkaita verotukseen liittyviä elvytystoimenpiteitä. Toivon, että hallitus luottaa siihen, että yritykset tietävät, miten ja millä keinoin kulutuskysyntä ja sitä myöten koko talous saadaan Suomessa nousuun”, sanoo Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi.

Myönteisesti tai erittäin myönteisesti kotitalousvähennyksen kasvattamiseen ja omavastuuosuuden puolittamiseen suhtautui kyselyyn vastanneista noin 80 prosenttia. Lähes yhtä moni, 78 prosenttia, piti ravintolaruoan ja anniskelun arvonlisäveron alentamista väliaikaisesti kymmeneen prosenttiin myönteisenä tai erittäin myönteisenä elvytyskeinona. Ansiotuloveronalennus sai 74 prosentin kannatuksen ja nopeat panostukset tiestön korjaukseen saivat yli 70 prosentin kannatuksen yrityksiltä.

”Kyselyn vastauksista hallitus saa hyvän pohjan lisätalousarvioneuvotteluihin ensi viikolle. Nyt hallituksen on oltava rohkea ja nostettava Suomi ylös kuopan pohjalta. Ideologiset syyt eivät saa olla nyt este väliaikaiselle veroelvytykselle, vaan on käytettävä nopeita ja tehokkaita keinoja. Toivottavasti yritysten ääntä kuullaan, sillä kyse on ennen kaikkea suomalaisten työpaikoista”, Romakkaniemi sanoo.

Kauppakamarin kysely oli järjestyksessään viides. Vastauksista onkin mahdollista nähdä tiettyä ajallista trendiä. Tutustu vastauksiin täällä.

”Tilanne on edelleen synkkä, mutta kenties pieniä valonpilkahduksiakin viimeisestä kyselystä on havaittavissa”, Keskuskauppakamarin pääekonomisti Mauri Kotamäki sanoo.

Kotamäen mukaan valonpilkahdukseksi voi sanoa sitä, että aiempaa suurempi osa yrityksistä odottaa liikevaihtonsa pysyvän ennallaan tai kasvavan seuraavan kahden kuukauden aikana.

“Maaliskuun puolessa välissä näiden yritysten osuus oli vain kuusi prosenttia, kun nyt lukema näytti 16 prosenttia. Sama ilmiö näkyy myös henkilöstöpuolella sekä siinä, kuinka suuri osa yrityksistä kokee konkurssiriskinsä kohonneen merkittävästi. Luvut ovat kuitenkin edelleen todella karut, nyt ne ovat vain asteen verran vähemmän karuja. Kriisi ei siis todellakaan ole ohi – kaukana siitä”, Kotamäki sanoo.

Romakkaniemi muistuttaa, että on äärimmäisen tärkeää, että hallitus tekee nyt oikeita ja kaivattuja päätöksiä ensi viikon lisätalousarvioneuvottelussaan.

“Jos yritykset kaatuvat, tuhoutuvat samalla työsuhteet eli työpaikat ja koko kansantalous kärsii. Tämä kehityssuunta tulee välttää kaikin keinoin. Kukaan ei halua taas pitkää matalan kasvun kautta, vaan nyt on kylmäkäynnistettävä talous”, Romakkaniemi sanoo.

Keskuskauppakamarin ehdottamiin elvytystoimiin voi tutustua täällä.

Kauppakamarien kysely tehtiin 18.5.2020. Kyselyyn vastasi 3392 kauppakamarien jäsenyritystä. Vastauksia kertyi kaikilta toimialoilta ympäri Suomen sekä kaiken kokoisista yrityksistä.  Aiemmat vastaavanlaiset kyselyt on toteutettu 16-17.3, 30.3, 20.4 ja 4.5.

Juho Romakkaniemi

Juho Romakkaniemi

Toimitusjohtaja

+358 40 050 5269

Kategoriat:Talous, Koronakriisi, Juho Romakkaniemi, Mauri Kotamäki