Hinnat nousseet huolestuttavan laaja-alaisesti – inflaation taittuminen pitkä taistelu

Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist. Kuva: Liisa Takala.

Inflaatio kiihtyi jälleen tammikuisen laskuvaiheen jälkeen, selviää Tilastokeskuksen tuoreesta kuluttajahintaindeksistä. Helmikuun aikana hinnat kallistuivat huolestuttavan laaja-alaisesti niin tavaroissa kuin palveluissakin ja Keskuskauppakamarin pääekonomisti ennakoi, että turvallisen tasaista inflaatiota ei ole näköpiirissä vielä pitkiin aikoihin. Talouden iso riski on, että rahapolitiikka pysyy pitkään kireänä, ja korkojen noustessa edessä voi olla myös odotuksia syvempi taantuma.

”Jälleen kerran inflaatio osoittautui ennakoitua sitkeämmäksi, ja kuluttajahintojen kallistuminen kiihtyi uudelleen. Vaikka kovimmat inflaatioluvut ovat kevään kuluessa lähes varmasti jäämässä taakse, ovat hintapaineet osoittaneet sitkeytensä, eikä aiemmilta vuosilta tuttua matalaa ja turvallisen tasaista inflaatiota ole näköpiirissä vielä pitkiin aikoihin”, sanoo Keskuskauppakamarin pääekonomisti Appelqvist.

Vuositasolla kuluttajahintoja pitivät yllä erityisesti kallis sähkö ja elintarvikkeet sekä lainojen kohonneet korot. Kuukausitasolla inflaatiota puski ylöspäin erityisesti ruoan kallistuminen ja asuntolainojen korkojen äkkijyrkkä nousu. Ruoan ja alkoholittomien juomien hinnat nousivat viime vuoteen verrattuna ennätykselliset 16,3 prosenttia. Myös kuukausitasolla nousua kertyi 2,3 prosenttia, mikä on selvästi tavanomaista enemmän.

”Inflaation ennakoitu hidastuminen lähikuukausina perustuu siihen laskennalliseen tosiasiaan, että jatkossa vertailukohtana tulee olemaan jo valmiiksi kohonnut hintataso viime vuodelta, mikä jarruttaa hintojen nousutahtia. Inflaation hidastuminen ei siis tarkoita automaattisesti sitä, että hintapaineet olisivat poistuneet, vaan kuukausitasolla hinnat voivat yhä nousta. Itse asiassa helmikuussa nähtiin edelleen huolestuttavan laaja-alaista hintojen kallistumista monissa hyödykeryhmissä niin tavaroissa kuin palveluissakin”, sanoo Appelqvist.

Riskinä rahapolitiikan rajumpi kiristyminen

Ruuan ja energian hinnoista putsattu niin sanottu pohjainflaatio jatkoi jyrkässä nousussa ja päätyi helmikuussa jo 6,6 prosenttiin. Sen sijaan pitkään inflaatiota kirittänyt kallis bensa ei enää nostanut vuositasolla inflaatiota, koska bensa oli helmikuussa likimain saman hintaista kuin vuosi sitten.

Maalikuussa polttonesteiden vaikutus kokonaisinflaatioon kääntyy jo selvästi negatiiviseksi, kun vertailutaso viime vuodelta on tuntuvasti aiempaa korkeampi. Appelqvist arvioi, että kesää kohti mentäessä inflaatiota hidastava vaikutus kasvaa entisestään.

”Varsinaisesti hallitsemattomasta hintojen ja palkkojen samanaikaisesta syöksykierteestä ei ole Suomessa merkkejä, enkä jaksa uskoa sellaiseen. Viime aikoina tehdyt palkkojen sopimuskorotukset ovat silti niin korkeita, että ne ylläpitävät keskuspankin tavoitetasoa korkeampaa inflaatiota myös pidemmällä aikavälillä. Yksi isoja talouden riskejä on mahdollisuus ennakoitua rajummasta rahapolitiikan kiristymisestä, jos kuluttajahintojen nousua ei muuten saada kuriin. Jos korot nousevat odotuksia enemmän, saattaa edessä olla myös odotuksia syvempi tai pidempi taantuma”, sanoo Appelqvist.

Jukka Appelqvist

Pääekonomisti

+358 44 263 1051

Kategoriat:Talous