Emme luopuneet valosta – uusiutuva energia ei ole energiasta luopumista 

Lauantaina napsautetaan taas valot pois tunnin ajaksi, kun vuosittainen Earth Hour kannustaa ihmisiä jo 20 kertaa sammuttamaan valojaan. Vielä 20 vuotta sitten kotitalouksien valaistukseen käytettiin paljon hehkulamppuja ja niiden sammuttamisella olikin iso merkitys kotitalouksien energiakulutukseen. Kuitenkin viimeisen 20 vuoden aikana valaistus on muuttunut melkein kaikkialla kohti LED-lamppuja, joiden sähkönkulutus on jopa 90 prosenttia vähemmän, kun hehkulampuilla. Tekniikka ja sääntely hehkulamppujen myynnin rajoittamiseen on tuonut aidosti säästöä energiassa, vaikka valaistus ei ole himmentynyt yhtään.  

Hehkulamput ovat esimerkki siitä, miten pienillä asioilla on valtavan suuri merkitys. Yksittäinen lamppu ei tunnu isolta asialta, mutta skaala on valtava. Maailmassa oli miljardeja hehkulamppuja, jotka olivat päällä useita tunteja päivässä. Energiakulutus oli isoa ja näin myös hiilidioksidipäästöt energian tuotannosta.  

Hehkulampuista luopumisesta tehtiin myös poliittisesti helppoa. Teknologia oli vanhentunutta ja uutta oli saatavilla. Uudet lamput olivat turvallisempia käyttää, eivätkä kuumenneet samalla tavalla, ne olivat tehokkaampia ja ihmisten ei tarvinnut käytännössä muuttaa mitään omassa käyttäytymisessään. 

Saavutettiin täydellinen kombo, jossa ympäristö, talous ja turvallisuus kaikki voittivat.  

Kaunis tarina, mutta menikö asia oikeasti näin helpolla? Ei, vaan uusia lamppuja vastustettiin kiivaasti. Valaistusta pidettiin kylmänä, kun sävy oli eri kuin totutuilla hehkulampuilla ja valot syttyivät hieman hitaammin energiansäästölampuilla. LED-lamput taas olivat alkuun kalliita ja kuluttajat kokivat muutoksen epäreiluksi taloudellisesti. Myös EU-sääntely hehkulamppujen kieltämiseen sai aikaan paljon vastustusta, koska sääntelyn koettiin vaikuttavan ihmisten omiin yksityisiin valintoihin. Sääntely ja markkina yhdessä loivat pakotetun kysynnän LED-lampuille, jolloin yritykset investoivat kehitykseen. Tämä mahdollisti uusien LED-lamppujen massatuotannon ja hinnat laskivat. Teknologian kehitykseen pystyttiin parantamaan ja lampuista saatiin kaikin puolin parempia kuin hehkulampuista. Kun uusi teknologia ylittää vanhan laadussaan ja hinnassaan, vastustus katoaa nopeasti.  

Tänään olemme hyvin samanlaisen tilanteen edessä energian kanssa.  

Uusiutuva energia herättää epävarmuutta, sitä pidetään ajoittain kalliina, vaihtelevana ja riippuvaisena olosuhteisiin. Kysymykset toimitusvalmiudesta ja riittävyydestä ovat täysin perusteltuja, kuten ne olivat valaistuksenkin murroksessa.  

Nyt kuitenkin huomataan myös maailmanlaajuinen haavoittuvuus fossiilisen öljyn saatavuuden kanssa geopoliittisen tilanteen kanssa. Miten yksittäisen salmen sulkeminen voi ollakin maailmanlaajuisen energiakriisin lähtökohta. Tämä antaa sysäyksen uusiutuvan energian kehitykseen, sillä vaihtoehtoja fossiiliselle öljylle löytyy kyllä. Kun kehitykseen investoidaan ja käyttöönotto kasvaa, ratkaisut paranevat nopeasti. Energian varastointi ja älykkäät verkot kehittyvät samaan aikaan. Yhtäkkiä nämä ratkaisut ovatkin valtavirtaa.  

Hehkulampuista luopuminen ei tarkoittanut valosta luopumista. Se tarkoitti siirtymistä parempaan tapaan tuottaa valoa. Samalla tavalla fossiilisista luopuminen ei tarkoita energiasta luopumista, vaan siirtymistä järjestelmään, joka on kestävämpi, vakaampi ja pitkällä aikavälillä myös taloudellisesti kannattavampi.  

Ja näin kaikki voittavat, ympäristö, talous ja turvallisuus.  

Earth houria vietetään lauantaina 28.3. klo 20.30-21.30

Earth Hour https://wwf.fi/earthhour/ 

Tutustu Keskuskauppakamarin vastuullisuusvalmennuksiin täältä: Tapahtumat ja valmennukset – Keskuskauppakamari 

Merli Juustila

Vastuullisuusasiantuntija

+358 50 346 3139

Kategoriat:Ilmasto, Merli Juustila