Julkaistu: 7.9.2023
Alkuperäisen artikkelin on julkaissut VASEK verkkouutisessaan 6.9.2023.
Ansiomerkkiuutisia
Vaasanseudun Kehitys Oy VASEK vietti 20-vuotisjuhlaansa 5.9.2023 ja samassa yhteydessä palkitsi pitkään yhtiössä palvelleita työntekijöitä kauppakamarin ansiomerkeillä.
”Nyt kun VASEK on toiminut jo 20 vuotta, nähtiin erinomaisen sopivaksi huomioida ensimmäistä kertaa pitkään yhtiössä palvelleet henkilöt. On todella hienoa todeta, että käytännössä yli puolet henkilökunnastamme on jo työskennellyt vähintään 10 vuotta Vaasan seudun ja alueen yritysten menestyksen puolesta”, toimitusjohtaja Stefan Råback kertoo.
”Pitkät työurat ovat merkki mielenkiintoisista ja vaihtelevista työtehtävistä sekä hyvästä työyhteisöstä sekä yhteishengestä. Näin olemme myös saavuttaneet osaamisen kumuloitumisen vuosien saatossa ja sitä kautta laadukkaat palvelut alueemme yrityksille”, sanoo Råback.
Yhtiön alusta lähtien VASEKilla työskennellyt Mari Kattelus piti juhlassa kiitospuheen yhdessä Kjell Nydahlin kanssa ja muistutti:
”On ollut kunnia olla kasvamassa VASEKin mukana koko tämän 20 vuoden ajan. Uskon, että tällaiset pitkät urat yhden työnantajan palveluksessa ovat tulevaisuudessa yhä harvinaisempia. Onko se sitten hyvä vai huono asia, siihen ei taida olla yhtä oikeaa vastausta. Työssä viihtyminen ja siinä kehittyminen lienevät ne seikat, jotka nykyäänkin vaikuttavat suuresti siihen, miten työntekijöiden urapolut kulkevat.”
VASEK on seitsemän kunnan omistama seudullinen kehittämisyhtiö.
Alkuperäisen artikkelin on julkaissut VASEK verkkouutisessaan 6.9.2023.