Uusimmat
Naisten osuus pörssiyhtiöiden johtoryhmissä on tänä vuonna ennätyksellisellä tasolla, selviää Keskuskauppakamarin tuoreesta naisjohtajakatsauksesta. Naisten osuus on noussut 28 prosenttiin ja suurissa pörssiyhtiöissä kivuttiin ensimmäistä kertaa yli 30 prosenttiin. Toimitusjohtajina ja pörssiyhtiöiden liiketoimintojen johdossa naisia on kuitenkin edelleen vähän.
Naisten osuus pörssiyhtiöiden johtoryhmissä on tänä vuonna ennätystasolla 28 prosentissa, selviää Keskuskauppakamarin tuoreesta naisjohtajakatsauksesta. Suurissa pörssiyhtiöissä naisten osuus johtoryhmän jäsenistä nousi ensimmäistä kertaa yli 30 prosenttiin, kun taas keskisuurissa yhtiöissä naisten osuus laski viime vuoden ennätystasosta yhdellä prosenttiyksiköllä 29 prosenttiin. Pienissä pörssiyhtiöissä naisten osuus johtoryhmien jäsenistä säilyi ennallaan 22 prosentissa.
Jo noin 30 prosentissa pörssiyhtiöistä naiset ja miehet ovat johtoryhmässä tasapuolisesti edustettuna.
Keskuskauppakamarin johtavan asiantuntijan Ville Kajalan mukaan pörssiyhtiöt ovat selvästi kiinnittäneet huomiota johtoryhmien monimuotoisuuteen ja kehityssuunta on oikea. Parannettavaa on kuitenkin edelleen.
”Niiden yhtiöiden, joiden johtoryhmässä ei ole yhtään naista, määrä kasvoi edellisvuoteen verrattuna jo toista vuotta peräkkäin. Lisäksi naisten osuus sekä liiketoimintojen johdossa että talousjohdossa pysyi edellisvuoteen verrattuna ennallaan ja on kokonaisuudessaan varsin alhaisella tasolla. Pörssiyhtiöiden toimitusjohtajaksi edetään yleensä näistä tehtävistä. Myös pörssiyhtiöiden hallituksiin edetään usein toimitusjohtajan tehtävästä, liiketoiminnan johdosta tai talousjohdosta”, sanoo Kajala.
Vuonna 2026 voimaan tulevat lakisääteiset hallituskiintiöt saattavat Kajalan mukaan jo tulevina vuosina vaikuttaa siihen, että osa johtoryhmien nykyisistä naisjäsenistä siirtyy hallitusammattilaisiksi ja siten johtoryhmästä poistuvien naisten määrä kasvaa.
”Jos näin käy, johtoryhmätasolla naisten osuuden säilyminen edes ennallaan edellyttäisi sitä, että naisten osuus uusista nimityksistä kasvaisi selvästi nykyisestä”, sanoo Kajala.
Naisia liiketoimintojen johdossa suhteellisesti eniten suurissa pörssiyhtiöissä
Naisten osuus liiketoimintajohdosta oli pitkään suurin pienissä pörssiyhtiöissä. Vuodesta 2019 lähtien tilanne on kuitenkin muuttunut merkittävästi. Nyt naisia on liiketoimintojen johdossa suhteellisesti eniten suurissa pörssiyhtiöissä. Tänä vuonna naisten osuus suurten pörssiyhtiöiden liiketoimintajohdosta nousi yhdellä prosenttiyksiköllä 18 prosenttiin, kun vuonna 2021 osuus oli 17 prosenttia.
Keskisuurissa pörssiyhtiöissä naisten osuus liiketoimintajohdosta pysyi lähes ennallaan. Pienissä pörssiyhtiöissä laskeva trendi jatkui neljättä vuotta peräkkäin ja naisten osuus liiketoimintajohdosta putosi seitsemään prosenttiin, kun osuus vielä vuonna 2021 oli kymmenen prosenttia. Naistoimitusjohtajien määrä väheni yhdellä yhdeksään.
Liiketoiminnan johtamisvastuuta on edelleen Kajalan mukaan varsin harvalla johtoryhmän naisjäsenellä.
”Pörssiyhtiöiden johtoryhmätasolle yltänyt nainen toimii edelleen useimmin tukitoimintojen johdossa. Tällä seikalla on väistämättä merkittäviä kerrannaisvaikutuksia. Naisten etenemistä toimitusjohtajaksi hankaloittaa se, että toimitusjohtajaksi edetään yleensä liiketoimintojen johdosta. Tukitoimintojen johdosta toimitusjohtajaksi edetään lähinnä talousjohtajan tehtävästä”, sanoo Kajala.
Keskuskauppakamari on edistänyt naisjohtajuutta pitkään ja menestyksekkäästi itsesääntelyn keinoin. Keskuskauppakamari on vuodesta 2012 lähtien järjestänyt Naisjohtajien mentorointiohjelmaa, johon on osallistunut jo yli 300 naisjohtajaa.