Uusimmat
Työllisyyskehitys oli kohtalaisen vakaata toukokuussa. Työttömänä oli Tilastokeskuksen mukaan 299 000 henkeä eli 33 000 enemmän kuin vuosi sitten. Työttömyysasteen trendi pysytteli edellisen kuukauden tapaan 8,2 prosentissa, eli tällä kertaa ei lisäheikkenemistä nähty.
”Työttömyystilannetta ei voi kutsua hyväksi, mutta edelleen pätee, että pitkään jatkuneen matalasuhdanteen jäljiltä työttömiä voisi olla paljon enemmänkin”, sanoo Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist.
Tilastokeskuksen mukaan työllisiä oli toukokuussa 35 000 vähemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Työllisyysasteen trendi 20–64-vuotiaille jatkoi laskusuunnassa ja päätyi 76,9 prosenttiin. Perinteisempi 15-74-vuotiaiden trendilukema pysyi samalla tasolla kuin huhtikuussa eli 72,4 prosentissa.
”Työllisyyden heikkenemisessä pidettiin toukokuussa taukoa, ja luvut ovat osin odotettua parempia. Asetelma ei silti ole niin hyvä kuin nopealla vilkaisulla näyttää, sillä työllisyyttä kannatteli vahvasti julkisen sektorin työpaikkojen kasvu. Valtiontalouden kannalta tarvittaisiin työpaikkoja myös yksityiselle sektorille”, sanoo Appelqvist.
Uusia työpaikkoja ilmoitettiin TE-toimistoihin toukokuussa 46 100. Määrä oli 29 500 pienempi kuin vuosi sitten. Lisäksi työvoiman kysyntä oli jo vuosi sitten laantunut selvästi aikaisemmasta. Kaksi vuotta sitten uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin toukokuussa 111 650 eli lähes kaksi ja puoli kertaa niin paljon kuin tänä vuonna.
”Juuri nyt olen huolissani yksityisen sektorin työvoiman kysynnän hiipumisesta. Uusien avoimien työpaikkojen surkea määrä kertoo työvoimatarpeen rajusta jarrutuksesta. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että parhaassakin tapauksessa kestää vielä pitkään ennen kuin työllisyys alkaa elpyä kohti entistä”, toteaa Appelqvist.